Luin lehtiä siinä television ääres, sellaases hyväs ruottalaases nahkapäällysteeses lavittas, johonoli persustan tila niinku fiäteriillä. Jonkullaasta faneeriahan ne anturat kuitenkin oli. ”Katto ny mitä tuala on tapahtunu", hihkaasi emännyys ja viisas televisiua.
Siälä pari äijjää piti jotaki kokousta jonku petoonisen tyngän viäres. Möykystä sojotti johoronpäitä ja siinoli jotaki jenkatappia pystys. Otin oikee klasit silimiltäni ja koitin kuunnella mistä asiasta seisotahan nuan prötevää jonkun puskan reunas.
Hetkuusen siinä kuuntelin niiren plätinää. Puhuttihin isoosta rahasummasta ja monellaasesta muusta siihen betoonitynkähän liittyvästä asiasta. Sitte mä sakiapää äkkäsin; joku epärehellinen oli varaastanu sellaasen sakotuspöntöön varsinensa. Vähä oli vissihin kiirus ollu, ku ei oltu niitä johtoja keriitty näpsyttimillä katkua.
Mua harvoon uutiset naurattaa, mutta en meinannu millään saara hörötystäni loppumahan. Tua pualiskoni kysyy monta kertaa, notta mille mä oikeen hötkötän. Ev vaan meinannu millää saara sanotuksi, jotta tualle äskööselle uutiselle. Vaimokulta siinä koittaa tiarustaa, notta mikä siinä ny nuan naurattaa. Emmä tiärä, sain sanotuksi ja hötkötys vaan jatkuu. Emmä tiärä viäläkään mikä siinä niin mukavaa oli.
No se äijjään ilimehet ja niiren hualet sen tyngän eres. Vilahrus jäi silimin ja korvihin ja pakkaa viäläkin naurattaa. Tottapa siinä aprikoottin, jotta kuka tuallaasta tarvittoo ja mihinkä. Voi olla, jotta joku kerää tuallaasia erikoosia muistoesinehiä. Mistä sitä tiätää. Voi olla, notta naapuri toisesta tiämestaripiiristä oli laihnannu sitä. Ei ne äijääkkä siälä puskavviäres tiänny. Karonnu vaan oli kallis kalu.
Tuli siinä vaan miälehen, jotta seuraavan kerran kun ajelen Sutelan larvas, mun eres siinä Nättypiin kohoralla tuijjottaa tuallaanen pönttöö mua silimihin. Kyllä siinä jarrut kitajaa ja aivot kelaa taappäin, notta kuinka lujaa sitä tuli oikee hyppöötettyäkää.
Kerran ajelin johonaki Härmän pualella jotaki oikee huanua sivukujaa. Eisunkaa nykyaijjan traktoriilla sellaasta juntua enää pääsekkää. Yhtäkkiä yhyren isoon kiven takaa tuli suajatiän merkki mun eteheni. Hätääsesti vilikuulin kummakki päin sivuulleni, notta kuinka vilikasta sivuliikennes oikee onkaa. Oli siinä vasimella pualella sellaanen vanaha ykslauttaanen hirsilato. Näkyy siinä kuuras jokku ketunjäliet sinne latohon menevän.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti