keskiviikko 28. tammikuuta 2009

Erikoosia ääniä

Rakkahien hännänhuiskujen kans taas kerran hölökättihin yhyres keinomettäs. Tai sellaasta klumpatun näkööstä tuaresrehupeltua soon muuten, mutta siälön isoja puita harvaltaasesti. Ja soon koko keinomettä pikkuusen kallellansa aina kohoraksuuttasin johonkin suuntahan. Pikkuusen niinku Hyypänjokilaaksos, muttei aivan sellaastakaan.

Rakit kuuli ja mä kuulin, rakit jatkoo haistelujansa ja mä jäin ihimettelemähän sitä joikua ja sen alakuperää. Sen keinomettän keskellä tiäsin olovan sellaasen tosi teräväkattoosen, pohojaltansa mutterin muatoosen rakennelman. Ainaki kakskytmetriä korkian. Siitä suunnasta kuulin tuan uuren ihimeellisen äänen.

Mun kaveriilla oli palio miälenkiintoosempaa ku mulla. Jäniksen papanoota halaveksien olin ajatukses mennä kattomahan, notta mitä hirviää tai hianua tuala yläpuskas ny on. Koirat kiskoo ja mä kiskoon takaasin. Nym mua kerranki kiinnostaa uus asia ja teitä aina samat. Sanoon.

Päästihin niiren kiskurien kans sinne mäjen päällen, mihinä se terävä ja varmahan uskonnollinen rati oli pykättynä. Rarista ei tullu mitää hoilaa, mutta pian kuluman takaa tuli joku leidi kiria rasoos. Se vahtas siihen ja veteli ylä- ja ala ääniä vooroosinsa kauhialla äänellä. Mulla tuli jokku torellisuusohojelmat miälehen tualta maapallon vyätärön kohoralta.

En tiärä, enkä keherannu kysyä, mistä neitookanen oli sattunu tuan mäen nutturallen joraantumahan. Koirat ei ollu siitä yhtään kiinnostunehia, eikä naisihiminen musta. Kattominen toistansa silimihin vältelteltihin sen toisen aloottehesta. Mitäs mä siinä sitte. Ihimettelin kyllä mikä se kirja oikee oli. Olis teheny miäli vilikaasta. Likeltä.

Tuallaanen ohitte mennny hetki ei jättäny palio vastauksia mun ihimettelyhyni. Tilannes mäjellä oli harras. Aivan ku olis äänehen pyyrelty itkemällä anteeksi jotaki ja niinku olis hetken päästä vastaus saatu. Niin vissihin tuliki.

Tallustelin vaan. Muinaasen euroviisukappalehen toistua hallelujaata siinä kerkesin kuulemahan, vasemmasta takaviistosta, mutta olisko ne putahanpäät ollu sitte tuas ajatukses joukos. Emmä päässy selevyytehen. Enkä usko, nottolis ollu.

En oo koko päivää tuvas tänäkää päivänä, pitääs pukia haalaria yllen.

2 kommenttia:

Millan kirjoitti...

On se hurjaa, mitä kaikkia viarahas mettäs voi rookata. Eikö ne turriaaset jo moista messuamista peljästyny?

Äijänkäppyrä kirjoitti...

Kun nualla soffaperunoolla on pupun vainut nenisnänsä, uskon nottei pikkuuset atoomipommien pohsakruksekkaa niiren miälenkiintua muuttaasi.