torstai 29. tammikuuta 2009

Ei menny hermot

Oli kyllä tosi likellä, nottei mun suustani ruvennu tulemahan sellaasta taharotoonta puhesta, ku tuloo silloon jos lyää vasaralla peukalohonsa. Kyllä joku mitta tuli kumminki pisin partahin täytöhön.

Mulloli tarkootus ruveta kertaamahan tämän maan yhtä kotimaasta kiältä, ku illalla piti olla loppukokehet. Ajattelin, notta meen ensin rakkien kans tuanne pellollen, jottei tartte näis kylän koiran kakoos trohonata. Paree savilitku ku nua saappahisihin tarttuvat kääkylehet.

Lähärettihin autolla, ku siinä on kummallekki kiinni tällätyt karsinansa. Kurnuttelin sellaasta litkuusta kujaa, ei siinä painunu ku pari senttiä, mutta savivelli oli hirmuusen lipoosta. Ja siinä ihan tiän sivus virtas kymmenen meetriä alempana sellaanen haiseva pikku joki.

No tiätysti arvioottin tilantehen niin, notta laitoon hitahan neliveron lukkohon, ku sellaanen oli olemas. Pirätin oikee koko vehkehen ja kattoon, notta kaikki asialtaaset lamput paloo tai oli sammuksis. Hianosti siinä sitte lähärettihin etehempäi tyhyjäkäynnillä nytkytellen. Tuli se meirän tuttu parkkipaikka. Yritin kääntää. Silloon se taas tapahtuu. Autosta katos kaikki verot. Olis vetäny eres varapyärä.

Taas alakoo soittorumpa värkin maahantuajalle, ku vehkehes on sellaanen takuu, notta prillees olevat haetahan niiren kuliettimilla pajalle. Joku äijjä sitte tuli tänne kotia vilikkuautolla, ku oltihin koirien kans hikipääs trampattu meluusta moottoritiän sivus kulukevaa pikku tiätä pois siältä lillingistä.

Seliitin sille haalaripukeeselle, jotta soon pirättäny se mun vehejes. Sanoon sillen vaivanki, ku tuasta samasta asiasta siton riapootettu jo kuus tai seittemän kertaa sepällen. Milloon minkäkillaasesta miälenkiintoosesta paikasta. Ajettihin siihen riamun aiheuttajan likille. Maasjalakaasin käytihin vahtaamas. Panin sen koslan käyntihin ja näytin inspektoorillen, notta katto ny, mikään ei pyäri, vaikka laittaas minkälaasia valintoja päällen.

Se sanoo, nottei lähäre mun koslaa hakeman, voi sen vilikkuvehejes nuliahtaa jortanihin. ”Viittikkö soitella meirän firmahan uurestansa ehtoompana.” Sitte kyllä joutuu tämä pualiskoniki oikee kunnolla sotkeentumahan asiahan, ku silloli tiatokonehensa ääres enemmän numeroota ja kiälitaituaki ku mulla siälä kurakos.

Noo, mun rakkahalle sanottihin päin pläsiä. ”Ei me sitä koslaanna siältä haeta. Mitäs ajootta sinne. Ei sitä autua mikää vaivaa. Hakekaa se siältä milläs lystäättä.” Soli sellaanen kaunihimman sukupualen erustaja, joka siälä konehensa ääres tuan tiäsi.

Se maastohon tarkootettu kulukuneuvo oli ny siälä lipooses. Mä tramppasin kuinkahan monennetta kertaa kotia ja takaasi. Ku se miälilelu on useen suapunu taas kunnon kaveriksi, kus sen on antanu aikansa maata, mihinkä on makoollensa pistäny. Johonaki välis sain naapurin pappavainajan entisen ikivanhan rutinoffin käyntihin tualta meirän tallista. Olin menos kiälen kokeehin ja ajoon tällä vanhanaijjan vehkehellä siihen toisen viären kattomahan. Ei sollu viäläkää sillä päällä, notta rupiaas pyärät pyärimähän.

Kyllä se kiälen koet meni sitte aivan ketuulle niis rapasaappahis. Soli kuitenki vain piäni osa tentistä. Lähärin viälä pimees tiarustamahan sairahan olua, jos solis vaikka huilannu jo tarpeheksi. Toimittelin sille koriasti ja pyytelin sitä kotia. ”Näyttää tulevan pakkaastaki. Mitä sä ny täälä kurakos yksistänsä makaalet. Nua potkupallokentän valokki sammuu hetkempäästä. Tuu ny.”

Kääntääsin virta-avaanta, tai mikä se klumppu nykyysis autoos onkaa. Huamasin heti, notta nyt kaveri alakaa olla suasiollinen. Pomahutin sen käyntihin ja ajoon kotia. Vanaha sanontahan on niin, notta kyllä routa porsahan kotia ajaa.

Ny meinaan pistää pikkuusen taas kerran tiarootusta tällääsiä vehkehiä autoona myyvälle taholle. Ja laitan varmahan tehtahallenki: ”Jos kerran ootta osannu teherä tällääsen, tottapa osaatta koriatakki.”

Moon ny sevverran kylläännyksis tähän asiahan, notta jätän tästä lähtien aihespiirin vähemmälle. Pari vuatta tuallaasta hippaalua pellilehemän kans. Jos viäläkään ei tuata koslaa osata huusata, paan kyllä sen merkin ja mallin yleesön tiatohon.

2 kommenttia:

Millan kirjoitti...

Ettei vaan olis ranskalaasta laatutuatantoa ;-) Kyllä tuli ittekkin noiruttua aika lailla yhyren sellaasen kans ennenmuinoon. Ku se sitte sähkövikaasena syttyi lopulta palamahanki, emmä surru sen perähän yhtää...

Äijänkäppyrä kirjoitti...

Ranskalaaset ei eres osaa teherä nuan huanua maasturia. Niiren merkiillä kaupiteltavat on tehty nousevan auringon maas. Ku taas se oma merkkinsä, joka on sama värkki, teherähän puukenkämaas. Ei soo kumminkaa, tämä kipiä, mikää nuasta.