Lapsenusko lujilla

Ajattelin vähä lepuuttaa hermostuani ennenku pikku hilijaa rupian siivuamahan tätä huusholliamma. Mullon jääny täs hörsköttääs monen päivän leheret huanolle plaroolle. Mitä ny vähä päällekiriootuksia oon kattellu. No mukava asento soffallen, televisios jokku hutkii mailoollansa pallua verkon yli toisellensa ja mun karvaaset kaverit tiätysti huilaaloo kerällä muv viäres.Toisen pää toisella ja toisen toisella reituusella.

Yhyren leheren taloussivuulla oli piänellä präntättynä muutaman aika isoon firman maantiälle opastettavien lukumääristä. Joku kulukuneuvvoohin muaviosia värkkäävä antaa liikuntaa kolomelle saralle, joku kansaanvälinen säkövehkehiä pykäävä kiriootteloo lopputiliä kahareksalle tuhannellen, toisen alan puulaaki sanoo hyvästi kuurelle tuhannelle ja viälä yks tuumaa, notta seittemäntuhatta on liikaa töis. Pitää olla palio liniautoja, jos koko sakin viää kerralla vaikka viihtymähän johonkin huvipuistohon.

Uutisten sivut on yleensä aika maharottomia, niin nykki. On puhoottu piäniä ja suuria ihimisiä siälä sun täälä kaikellaasilla astaloolla. Ja viälä enimmäksensä selevin päin, toisin ku siälä kotomaas uuseen on. Joku poliisimiäs kyllä oli kurvaallu tyäajua kolomen numeroosis kupiis. Naapurikaupungin poliisipäällikkö tomahutti joku aika sitte jonkun leidin auton perähä karulla, kussoli leidi siinä parkis. Naisenmpuali vähä siinä ihimetteli, jotta kuinka sä ny nuan ajelit. ”Moon tämän kylän poliisipäällikkö, kyllä mä tiärän kuinka ajellahan. Sun autos oli vääräs kohoras pirätyksis.” Tuas oli muistaakseni jonku verran neliättä numerua etukenua. Kummaltaki virkavaltaaselta lähti kortti raakimman jäläken pariksi viikoksi ja pikkuusen kallonkutistusta siihen niinku avuusmiälin päälle suasiteltihi. Eiku toimistohommihin hetkeksi.

Säilyttääsin tärkiää viälä vähä olemas olovaa lapsenuskuani ja panin nua leheren sivut kiinni nopiaa. Maan tapa on, notta tekijöören ja uhurien nimet on jo ensimmääses uutises sanottuna, jos nimet vain suinki tiäretähän. Uhurikaan ei säästy paliastuksilta, jos niiren elämäs on ollu jotakin epämääräästä. En osta ny taas hetkehen tuallaasta siionia.

Oli leheres yks päivä toisellaanenki juttu. Joku äijjä oli ihimetelly, ku sen pihamperällä lurajavan veren partahalta oli vaharannu joku aivan ihimeellinen otus silimät tapillansa. Soli menny kattomahan pikkuusen likempää. Kyllä soli ollu aivan hoit tollana, ku elukka oli tuallaanen kunnon maatiaasemakon kokoonen ja färiistä alakaan aivan hiiren tai myyrän näköönen. Soli se miäs tryykänny siitä paikasta kiriastohon selaamahan luantokirioja ja ottamahan selekua tuasta näkemästänsä kummajaasesta.

No soli löytänykki ihimehelle nimet ja kaikki. Elukka oli joku etelääsen maan isoos joes asusteleva vesielävä. Oli siinä leheres sen nimikin täksi kotomaaksi, mutten enää muista mikä soli, suameksi soon vissihin vesisika. Tämä havaattija sitte ihimettelemähän, nottompa ollu pitkä kahaluumatka elikolla tänne. Soli vähä äimistelly julukisestikki asiaansa. Johan selekes sitte. Elukka oli saman maan kansalaanen. Soli vaan lähteny monen kymmenen kilomeeterin takaa jostaki yksityys altahasta kuntoolemahan.

Ihan täs meiränki likellä on nuata samoja ihimehiä kroopiis klottaamas. Kum meillon täs vähä meitä piänempää väkiä kyläälemäs, tapaamma käyrä niitä vahtaamas. On niin hianua luurata airarraosta ku isoot menöö erellä ja pitkä jono piäniä peräs. Noon ne penikat kesällä tuallaasia pikkuporsahan kokoosia telemiviä veijjaria. Ne hasajaa päinsä niinku mikkä eläänkakarat hyvänsä.