Olen lukenut Suomen uutisista kahden kadonneen nuoret tytön kohtalosta. Niin ruovetinen kuin lappeenrantalainenkin olivat päätynee oman käden oikeuteen. On kova homma jättää henkensä. Ainakin minun näkökulmasta katsoen.
Ehkä nämä tapaukset ovat minulle läheisiä siksi, että nuorimmat lapseni ovat uhrien ikäisiä. Katsoin ruoveden tytön lähtöä koulusta turvakameran kuvana. Rääky tuli. Miksi elämäntahtoisen näköinen tyttö ratkaisi elämänsä omin avuin. Miksi hän ei kestänyt varmaan lapsellisen poikaystävänsä hylkäämistä? Miksi Lappeenrannan Venla päätyi kuolemaan itsensä takia.
Nuorten tunteet ovat säkenöiviä. Tuttavuksiini kuuluu yksi vakava tapaus. Poika oli tullut jätetyksi ja hän meni jään ja veden väliin. Henki meni.
Olisi hyvä tietää ennakkoon nuoren rippuvuus orastavasta parisuhteestaan. Puhtaalla sydämellä voin sanoa; en tunne lapsiani niin hyvin, että voisin heitä parisuhteiden vaaroista varjella.
Minusta vanhemmilla ei ole oikeastaan mitään sijaa. Minusta lapsi on lapsi ja hänen kehityksensä menee omia ratojaan. Murkkuikäinen ei puhu välttämättä vanhemmilleen ja vanhemmat eivät tiedä oikeastaan mistään lapsen kannalta tärkeästä asiasta.
Minulta tulee itku näitten tapausten takia.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Vaikka kuinka opettajat ja lasten kavereiden vanhemmat kehuisi lasta, kuinka tämä on valoisa ja mukava... Ja omastakin mielestä näin saattaa olla, vaikka murkku murjottaisikin huoneessaan ja huutaisi raivoissaan, että hänestä tuntuu ettei hänellä ole mitään virkaa tässä maailmassa... Mitä mielialaa pitäisi vanhemman uskoa? Pitäisikö vanhemman aina olla kärppänä tivaamassa "mikä sinulla on hätänä?" kun näitä pahoja päiviä sattuu? Kun kuitenkin ovi lyödään lukkoon nenän edestä.
Millä saisi lapselle uskon ja luottamuksen elämästä selviytymiseen, vaikka life välillä sucksiikin?
Tupakissi;On vaikea sanoa mitään kommenttiisi. Pieni aavistus minulla on siitä, että nykynuoret roikkuvat netissä ja kaikenlaisessa muussa nykyajan mediassa ihan tarpeettomasti. Olen sitä mieltä, että, monella nuorella on hämärtynyt oikea elämä. Jos minä olisin nykynuori, olisin ihan varmaan kuolemalle altista riskiryhmää. Onneksi ennen harrastettiin kaikkea mahdollista ulkoelämää ja minä rauhaton luonne en edes muista mitään kummallista teini-ikää.
Lähetä kommentti