Sato melekee mahas

Moon toimitellu moniotteesehen tuasta suurisuuntaasesta klasinaluusvilielmästäni. Niin isua touhua soon, notta kyllä tämä meirän soffakämppä taitaa olla alaltansa isoompi, ainakin tuahon juuresmaahan nähären. Kyllääntymisehen asti oon siitä pläntistä paasannu ja ny tuloo vihoviimmeenen hölinä. Tämon raportti.

Syksyllä maahan tälläämääni puriua syätihin tiätysti kaiken talavia samoon ku valakosipulia ja tavallista sipulia. Puriua oli niin hemmetisti, jotta sitä piti ruveta kesällä jakamahan tutuulle, ku suus alakas maistumahan pelekkä leherellinen sipulikasvi kaiket päivät.

Perunat syätihin maasta sitä mukaa ku ne pullistuuli syäntikokohon. Juuriin niitä suurimpia kärellä koko vartta kaatamati. Mitei keriitty heinäntekokuuhun mennes syärä, tällättihin paffilootahan ja otettihin Suamehen evähäksi. Samoon suurin osa valakioosta kuulahista lähti evähäksi. Raaimmat jäi mustille rastahille nokittavaksi. Tiättihin, notta kypsyyvät pois ollesnamma ja tippuuvat. Juhannuksesta alakaan mansikkaa on lykänny nähin asti. Viimme vuanna 22. lokakuuta syätihin viimmeeset.

Yhyren lajin vaaramet ja punaaset puskamariat pisteltihin vattahan ja lopuusta turahutettihin menunlirahrus. Mustan marian puskalle annoon moottorisahaa. Hernehiä kans saatihin evähäksi hyvät kyllänsä, mutta pääosa jäin tuanne kuivamahan ja tippumahan maahan. Saamoon käytihin pavuulle. Tein sitte kokeeksi viälä varres olevista kuivista mötikööstä soppaa muutaman kerran. Sev verran on ny jyviä jo valamihina maas, notta hernestä ja papua varmahan lykkää ens suvena mistä rookaa.

Kovista omenoosta saatihin niin hyvää sosesta notta meinaa viärä kiälen, ku sitä saa pyhäästä kropsun päälle. Ny viälä tuloo yhyren lajin vatuusta ruma korttelillinen päiväs ja muutama mansikkakin viälä kerkiää punaaseksi. Kypsymistä orottaa enää karhunvatukka. Sitte on kaikki kunnos.

Oon pitäny kesän jäläkehe plänttini kesannos, ku oli niin hirmuusesti tullu roskaa. Muina vuasina mullon ollu tähän aikahan tulos toinen sato, mutton liian roskaanuttavaa hommaa teherä jatkuvasti niin.

Oon ruvennu tälläämähän pikku hiliaa uusia valakosipulia maahan. Apupaskoja kun en käytä, oon teheny maahan perunavaon näkööstä uraa. Oon täyttäny sitä sitte puusta puronnehilla omenoolla, perunankuarilla, ja kaikellaasella maharollisella elollisella jättehellä, ruahonleikkuujättehelläki. Kun oon uran peittäny, sitte tällään siihen yläpualelle valakosipulini. Siälä ne rontot mätänöö ja sipulini saa ruakaa.