Löyrin koiralenkillä kastanjoota. Niiton palio lajiisnansa ja pirin pärin ympäri puistikkoja. Rakkahani sanoo joskus, notta kaikkiin karvaasin on parahultaasta syätävää. Ei mullollu ollu mitää tiatua, kuinka nuasta saarahan suunpainikesta.
Pikkulättypannulla sitte niitä kuumootin häjys öliys. Mullei ollu minkäällaasta tiatua, notta koska nua pähkinät olis ollu kystä huitaasemahan naamahani. Jollaki käsittämättömällä vaistollani otin puhkivat pähkinät johonki kupihin ja rupesin niitä sitte jäytämähän. Perunalta ne maistuu.
Ku ihiminen on jostaki surenvitunloukosta kotoosin, on kaikki etehen tuleva uutta ja ihimeellistä. Kastanjat! Mitähän ihimehiä viälä puusta putuaakaa!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti