Joskus toimittelin rautaromusta ja maasturin vantehesta tekemästäni pihakeittolaittehesta. Oikee taoon raurat, niinku Hannuseppä ennen. Ov vähä ollu kalavesta ja tuulen henkiä, nottei oo saanu kokeella tekelestänsä käytäntöhö.
Rakas oli tuanu ny jonki kuallehen sian kylykiä. Tälläsin valakian siihen putkikepin nenähän hitsattuhun maasturin kerihin. Ku noli kuivia ne klapit ei mitää, pian mulloli elämäni paras piharuaanlaittopaikka eresnäni.
Oon kaikem maailman kekälehillä ja kaasupullon hengillä yrittäny lämmittää fläskinpalojani. Ny oli itte tekemä ja kaikki kuvitellut ongelmat huamiohon otettu värkki. Ei perkelehenkää ongelmaa mihinää. Fläskien polttaminen oli ku luamisen tyätä
Mun vannes keittiö kääntyy siihen keppihinsä nähären melekee ympyrän . Sen yläpualelle on räitty krillitällinki , joka kans kääntyylöö mihinkä mä sen väännän. Pitääs viälä löytää joku kuupano ratustukseni päälle. Tai, mitä joku rästäsvuato haittaa kunnon tekelestä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti