Ottaa ruamenihin

Parin päivän köykäänen möyryäminen klasinaluuses tuntuu ouroksesta ottavan ruamenihin. Oon ollu ihan siipiäni myören. Eileen pörrööstin ruahot raivaussahalla. Kunnon ammattilaasvehejes muutamalla erilaasella päällä on palio paree ja nopiee ku lykättävä pötpötin, jonka jäliistä saa kumminki kaikkien puiren ja puskien reunat tyynnööstellä sillä toisella vehkehellä. Eikä sillä lykättävällä saa mitää aikahan, jos heinikko tirisöö vettä niinku täälä teköö useen.

Tänäpäivänä möyriin jo ravankaaski. Viimevuatinen sipuli ja hernesmaa on ny yhyren kerran veretty pinnasta, notta talaven aikana kasvanehet roskat sais vähä juurillensa aurinkohoitua. Käännin sen maan syksyllä lapionpiston syvyyreltä ja upotin ravan ala syyskesällä kertynehen ruahonmoskan. Kevätkesällä kaikki ruaho menöökin perunanmultoohin.

Päivällä mittari nousi tuala suajaases puutarhas yli kaharenkymmenen. Tiatojen mukahan lopuuviikkua kohoren lämpenöö joka päivä. Aamuusin on viälä saanu kravata autonklasia jäästä, mutta ens yänä kuulemma on jo lämpööstä.

Myllään viälä nuata rapapohojia pikkuhiliaa, mutta perunat meinaan huitaasta nurmelle periantakina. Mun systeemini on, notta laitan ne puskia ja puita kiärtelevähän pitkähän jonohon tuanne pitkin nurmikkua. Peitän ne ruahonleikkuumoskalla ja tiätysti "multaan" niitä sitte joka kerta ku saan irti sitä rehua. Tuloo muuten komeeta ja puhtahia perunoota.

Oon koittanu samaa Suameski ja hyvää tavaraa vaan pakkaa tulla. Naapurin isäntä kysyy joka kevät, notta kasvattaako Suames kaikki nuan perunansa. Sanoon, notten usko. Sitte ku se kattoo kuinka mun tarhani teköö kaikellaasta kiakuraa, se kehuu mua imbesilliksi. No setä teki tupakkilakon mennä syksynä, notta ny saan kiamurrella kaikes rauhas. Toinen naapuri ei oo puuttunu mun hommihini.

Meillon kullan kans tuala klasin aluuses selevä jako hommisnamma ja alueenamma. Mä kasvatan vain sellaasta mistä tuloo jotaki suuhunpantavaa. Vaimoonen tykkää otella kukanronttojen ja yrttien kans. En oo oikee pääsny kumpaankaa päälle.

Mun hommisnani on muitaki periaattehia ku se notta pitää tulla syätävää. En oo tällänny viälä kertaakaa mitää apukakkaa enkoo pruittinu mitää kemiaa puihin enkä puskihin enkä eres milioonien etanojen niskahan. Meilloli täs persikkapuu, joka antoo muutamana kesänä palio hyvää syätävää. Sitte sen lehtihin pesii joku pikkuelukka ja se teki komiasti kukat ja leheret, mutta purotti pian ne. Sitte se kasvatti uuret leheret ja kasvoo hirmuusesti vartta, muttei mitään syätävää.

Pruikiin niille elukoolle saipuavettä, mutta ne taisi tykätä vaan siitä. Pari suvia kattoon tuata hyärytööntä ja sitte nykääsin moottorisahan käyntihin ja pilipastin hellaklapiiksi koko ronton. Saman kohtalon sai päärynäpuu ja ny on yks omenapuu eheronalaases tulevan suven. Isoon luumupuun kaatoo onneksi syysmyrsky. Rupes olemahan syätävä jo niin ylähällä, nottei tällääsen käppyrän olisi ollu enää tervehellistä apinaa leikkiäkkää.