Kauhiaa kyyttiä

Ihan eheroon taharoon ajoon tänä päivänä parihinki otteesehen liniapiilillä. Oli tua oma surkia värkki huusattavana tuala maaseurulla ja kävääsin välillä kotona askarehtamas ja koiria juaksuttamas.

Kylloli ihan hirviää kyyttiä. Kuski poloki kaasupolojinta niinku olis urkuharmoonia soittanu. Ei haitannu sellaaset hirastuskössähröksekkää mitää, eikä mikkää pakollisen pirättämisen merkit, ku tuallaanen jo lähellä eläkesikää olova kaliupää antoo rampan kalakattaa. Taisi luulla olovansa jonkullaasis liniapiilien hyppöötyskilipaaluus se kuski.

Oli se piili tiätysti pikkuusen myähäs aikataulustansa ja tua mallikuski vissihin rupes ajaman aikatauluansa takaa. Mutta ku ei maan tapana oo perustaa mistää aijjoosta sen enämpää, niin kyllä mä ihimettelin ja koitin pitää lujaa kiinni mistä vain sain piretyksi. Kylloli mummaasillaki vaikiaa yrittää pysyä penkillä.

Mä en yleensä osaa tuallaasia yleesiä kuluvehkekiä käyttää. Ei kulukenu ennen meirän kylillä minkää näkööset liniurit. Koulus kuliettihin pyärällä tai juasten ja tiätysti talavella mentihin suksilla notta lumi vaan pöläji. Ei oo ollu koskaa raavahanakaa sellaasia töitä, jottolis muullasilla vehkehillä pääsny ku mitä ny pihalla sattuu kulloonki ajalehtamaha.

Kum mullei oo yleesten kulukimien käytösnäni minkäällaasta kulttuuria, en taharo tiätää systeemiäkää, kuinka niitä käytetähä. Niiren ottis olevat numerot on mulle yhtä hepreaa. Ja kum mä sitte johonaki maanaluusen junan asemalla yritän ostaa pilettiä, viää se kones aina mun rahani mutta pitää piletin itte. Oon teheny jo monta vuatta sitte itteni kans sopimuksen, notten ostele mitää pilettiä enää ja hyvin vaan on pakannu mennä sen koommin.