Sei sanonu mitää

Mun riistavainoonen rakki tiätää aina miston kysymys ku puhutahan asiaa. Minen itte tiänny mitää viälä silloon latojen aluusista saalista hakevan rakin ujelluksesta ku se alakoo. Ujellus. Molin portahillani ja rakkini liaas kiinni mun vyäsnäni. Sitte alakoo hirviä ajoulina.

Mä kattelin karvareuhkani alta, nottonko ny susi vai karhu, jota mun rakkini ny vainuaa. Koitin vetelillä nakiillani koppuloora ovia auki, mutta ajo vaan yltyy. Mä sitte siinä silimittelemähän, nottonko tullu ainaki villisika porraspiälehen. Ei ollu tullu.

Meirän tuvaneruusehen muuttanu helluunen kissi siinä istuu autotallin kivikaitehella. Ku kissillä on älyä pikkuusen enee ku narulla talutettavilla hauhau elukoolla. Kissi siinä vaan katteli kiven päällä. Rakkini puhuu mitä puhuu, mutta mä yritin tiarustaa siltä kissiltä, noottookko ajatellu jotta kylymällä kivellä istumisesta voi tulla peräpukamia.

Ei sanonu mitää. Sylykääsi oikian pualohoosehen kintahasehensa ja rupes sillä kintahalla korvantauksia siivuamahan. Mä ny sitte tuahon, notta päästänkö narut irti. Oli ylypiä ilimes ku ei sanonu mitää. Nauttii selevästi siitä, notta rakkini oli melekee sapsus kiinni, mutei ulettunu järsääsemähän perseesehen.