perjantai 14. lokakuuta 2011

Iliman kiäleti pomiloottemas

Karvarin ovella olin äimän käkenä. Ilimehriin nahkasaksillani asiani ja viisasin sille komialle flikalle rannestani, olematoonta kellua muka tähäräten. Klasi oli välis, mutta armenialaanen ymmärti ja huikkas mun sisälle.

Pian tuli appiukkonsa jostaki verhon takaa ja ilimootti mulle taas eleskiälellä, notta viittisikkö purottaa kankkus tualle lavittalle. Mä siihen nyäkkäsin notta istahran tokiki.

Mollahan ylehensä sen paapan kaa oltu pikkuusen kuuroomykkiä. Moon luullu, notta äijä tärittää vaan venättää. Minen osaa siitä kiälestä ku kaukopartios ollehen isäni ilimaasuja. Non mummiälestä julumia tai sitte liian imeliä tukal leikkupaikkahan. Ov varmahan Armeenias joku muuki ku toverikiäli. Ev vaa tiärä.

Ollahan aina sen paapan kans päriätty murahtelemalla ja nyäkyttelemällä, eikoo tullu ymmärrysriitoja. Koitin ny monennella kymmenennellä kerralla kysäästä karvaherralta paikallisella murtehella, notta mihinkoot taas kakkulas jättäny. Kysymys on hautoontunu vuasi tolokulla mun miäles, ku on mummiälestä karvarin on ollu useemmin aamukaffilla ku mä.

Paappa tuahon, notta hän vihaa kaikellaasia nenäklasia ku niillei näje mitää ja non sen tähären aina katees. Hymyylin äijälle ääneheni ja mun suusta korahti aitua osanottua. Sama vika eenokilla, hötkötin.

Sanoo tällä kertaa paappa tämän kylän murtehella, notta mitä pään klumppoo kustantaa. Mähän vetasin siliän paperin lompuukistani ja nostin molemmat peukut pystyhyn. Kyllä me papit sitte naurettihin.

Tramppasin sitte uusi tuuleentuva kuantaloni ilimas aaltoollen kylän raittia kotiappäi piikkuusen eri kautta ku olin hetkuusta ennen marssinu. Jokku urhoolliset oli särkeny pari kivituppaa. Yhyrelle eksoottisen näkööselle kivensärkijä herralle näytin käsilläni, notton mulla surku ku on menny joltaki sateensuaja.

Oli äijä kaukana konehien mölinäs mutta ymmärti mun hualeni. Iliman keskisormia rupes tulemahan kansaanvälistä vastausta haalarimiäheltä. Mä ymmärrin kovasta huhtomisesta notta on tupa särietty joo. Tähän tuloo pian uus sateensuaja, sanoo.

Muukki tyäkaverit imehteli sivullisen sekaantumista asiahan ja käänti kylykiänsä mun toimittelukaveini nauraes ihan mykkyrällänsä. Ei oo vissihin kukaa ymmärtäny tiarustaa mitää yhtä alakeellista. Mutta tiäten pohojammaalta lähtöö ja paukkuu kulukeesnansa.

Olin sitte kaupan kassalla. Ja rahastajaa ei tartte meirän lähikaupas orottaa, niinku mualla. Mun piimäostokseni oli kolome senttiä yli jonku määrämerkin. Tosi komia kassa sitte rupes mulle huitoomahan lempiästi, nottolisko sulla sitä kolomia senttiä johonaki housus plakkaris.

Ku sei käyttäny mitää kiältä, mä kumarrin myäntymiseksi ja löin ottani siihen kassakonehen pöytähän. Olis kannattanu sanua nottei oo. Ei tarttisi ny mennä kattelemahan lekurin neulomistaitua ja taas hyväksymähän kustannus. Lekurilla en palioosin kumartele.

1 kommentti:

Sanna kirjoitti...

Kyllä sulle aina sattuu :D