Olin päivällä yhyren melekee naapurin rakennushäsyys. Yhtäkkiä taloon isäntä huamas, notton mulla tennispallon kokoonen klumppu käsivarresnani. Se niinä sitte, notta ny lähäretähän ensiapuhun ja heti. Kaveri oli aivan hermona ja tukka ihan pystys.
Sanoon, nottei ota yhtään kipiää ja kuuhaalin, notta mitä teherähän seuraavaksi. Sanoo isäntä, nottei yhtään mitään. Sun pitää saara tiato lääkäriltä mikä tua paukura on. No mitä siinä sitte, jos isäntä kotia passittaa.
Määräs mun soittamahan akalleni, onko meirän kylän lekuriillen viälä ehtoolla pääsyä, kun en tiätysti itte tiänny. Oli jääny kakkulakki kotia ja pyyrin isäntää valakkaamahan telefooni muistosta akkani tyänumeron.
Selas aikansa klasipäinen miäs luetteluani, muttei tahtonu korealaasesta oikee löytää. Sitte löyti punaasen präntin. Siinä luki notta yks vastaamatoon puhelu tullu. Sanoon, notta katto keltä. Ompa kumma ku en oo kuullu vaikka kones on ollu koko aijjan plakkarisnani.
Ku herra sanoo, keltä viästi on tullu, rupesin uskomahan ittekki, notta tilani on vakava. Puhelu oli tullu sellaaselta miäheltä, joka on ollu puupaltoos maanaluuses jo monta vuatta. Tehtihin ennen senkaas yhyres kaikellaasta avuusmiälistä remppaa.
Mä kyllä unohrin kaikki muut asiat, ku rupesin ynnäämähän, nottonko meillä jotaki setvimättömiä asioota kesken. En kyllä muistanut mitää. Kaveri maksoo velekansakki mulle pikkuusen ennen viimmeestä matkaansa.
Jotaki sillon kyllä ollu asiaa, ei se muutoon olsi soitellu. On nähäny palio vaivaaki numeron kaivamisehen, ku numero ei oo kirioos ei kansis. On sellaanen tiskiltä ostettavan kortin rosvonumero. Numero ja puhelinki on ihan eri ku silloon, ku kaveri oli tiäten hengis.
Täytyy kyllä sanua, notton nykytekniikka tosi imehellistä. Kyllä pitää oikee hattua nostaa kaikelle hianolle tiatotekniikalle. Notta oikee elon päivien jäläkehenki voi soitella. Ei oo ny sitte soittanu uurestansa, vaikkoon jantus jaloon orotellu. Mutta koitan olla kuulolla jos pirahteloo viälä. Takaasi ev viitti soittaa, jos vaikka häirittisin. Voi olla aharastaki piänes tilas vastaalla puhelimehe.
No, meirän kotolääkäri ratkaasi mun asiani. Joku vähä paisahtanu musteloonhan tua on. Tällää siihen Hiruroitia. Tälläsin ja kyllä täs olo ihimistyy silimis.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Höh, vai sellaasta...minä olisin kyllä uteliaisuuttani soittanu takaasin ja kysyny, notta onko kylymä tai jotain. Mä pökkäsin kans olokapääni puisehen henkarihin, jokei antanu yhtään periksi, ku nojas seinää vasten ja luulin kans, notta saan irrottaa tennispallon kohtapualiin myyntihin. Kipiä ja musta pallo. Oli varmahan liha siitä kohoren niinku jauhelihaa. Kummallista ku ne sitten kuitenki paranoo, enää ei oo ku keltaasenkukertava pyäriä alue jäljellä.
Aikamoista kummittelua! Kuinka uskallat käyttää koko puhelinta enää????
Vilukissi, kyllä mäkiensin meinasin pirahuttaa, mutta sitte ajattelin jos sattuuolemahan kiiruhia. En sitte viittiny häiritä. Mitäs me käsirammat sitte. Kyllä tuntuu, notta kroppa keksii uusian vikoja harva se päivä.
Räpättäjä, kyllä mä vaan sillä soittelen, moon niin rohkia. Oon saanu kerraasti tekstiviästinki, jokoli lähärätetty jo vuatta ennen ku se mullen tuli. Tekniikka on niin hianua nykyysin.
Tuastahan joku dekkarikirjaalija sais jo hyvän jutun aikahan. Kyllä Neiti Marple selvittää... ;D
Lähetä kommentti