Petooniraurootetulla hiatarannalla

Mikähän tämäkin on ollu?

Kukin tiätysti voi hupaalla omaa uurenvuaren pikkulomaansa omahan lajihinsa. Me tiärettihin etukätehen, notta Englannin kanaalitunnelin Ranskanpualohooses pääs on palio soran jäläkeestä rekvisiittaa pitkin pituuttansa. Mutta historialle ei voi mitään.

Päivisin sentäheren päästihin pikkuusta enämpi jaloottelemahan hiataasta ja välillä kiviklumppuustaa merenrantaa ja pikkuusen jyrkillä rantaylennöksilläki. Kyllä rakkimma otti sitte kaiken riamun ittistänsä irti rannoolla, ku ne sai oikee kunnolla nauttia pakkaasasteesista meren tuulista ja lainehien läikytyksistä ja tassujensa lennättämästä hiarasta.

Koirilla ei tainnu olla yhtä hyvä näkö ku jarruttajillansa. Kysääsin vaimooseltani yhyren korkian punkkeroorun mäjen päällä, nottonko tuala kaukana olova valakoonen rinnens joku saari vai? Sanoo epäälevänsä notton. Kysääsin, mikä summiälestä. Brittein saari, sanoo.

Saarihan tua, vai?

No mitä siinä sitte seleväs asias. Natsien veitikka oli tällänny niitä monen kokoosia punkkeria eli tykinalustoja joka niämehen ja notkohon. Joku tosi isoo punkkeri oli nuliahtanu kyliellensä vetehenki. Tuli siinä vaan miälehen, nottolisko Sir Winston Churchill määränny pikkuusen tussaroora V-ykkösiä ja V-kakkosia Lontoosehen lennättävän aatun pesimäpaikkoja. Sitä siinä vain pikkuusen äimistelin, kuinkei aatu pääsny koskaa kunnolla rantahan, joka näkyy silimällä oikee kunnolla punkkeriiltansa. Pääsihän se Vologan rannallekki.

Rannan yläpualiset rintehet oli sellaasen vanhanaikaasen mökin kokoosia koloja täynnä. Mikään muu ku ihiminen ja se Sir ei oo tuallaasia saanu äntihin. Hyväkuntoosen näköösiä traktoripyssyjä näkyy kans melekee joka kylän raitilla. Piäntä historian ikävää havinaa oli näköösällä koko aijjan. Ei se mitää, kuntooltua tuli siälä kaiken havinan seas kivasti.