Eltaantunu minkkiturkki

Käväääsin kaupas. Siälon tähän aikahan kaikellaasia nauskuusia ja hyärynnän niistä c ja d vitamiinin tarpeheni. Kukaa ei oo viälä rästäsvuatohon ajanu.

Yritän mä olla ku muukki asikaaset; joskus mun korisnani on päivän juarulehti tai pönttöö tuaresmaitua. Joskus jopa koleroota tai sipulia. Sain nauskia ny kaikellaasia mulle tuntemattomiaki herelmiä. Ah, ku maistiaaset maistuuki.

Kassajonos mun takanani könötti joku hiano leiri (lady), jonka olin jo rankannu hyllyjen välis pystyhyn nostetuksi siaksi pitkis koroosnansa ja ylipiän miälensä takia. Ny se haisi ainaki sata vuatta vanhalta tuhkakupilta mun takanani. Ei se ämmä varmahan olisi niin häjyn hajuunen ollukkaa, mutta sen minkkipalttoo. Hyi helevetti. Soli varmahan vasiten savustettu tupakilla johonaki uunis.

Mullei oo ristiriitaanen asennes tupakin hajua kohoren. Son yks seliitteesesti hylykivä. Joskun vapahana riistana kulukiesnani ei ollu yks tai kaks kertaa, ku lähärin jostaki sorssanpesältä taksilla yksin kotia, ku rupes tulemahan tupakinsavua korvistaki. Silloon en osannu eres kuvitella, notta tuallaasehen kärventämisehen voitaas joskus puuttua.

Mua rauhatoonta on tua tupakki suajellu. Mihinkä mäkään olisin voinu joutua, jonsei olisi pitäny yrittää hirviäs savus tuttavuuksia solomittaa. Yritin joskus kiskua jotaki mustaa ryssää, notta aistit katuaas. Ei helevetti, tupakin savu oli ja on mulle aivan maharotoon elämysmaailma, jota ei pikkujutuulla oo saanu koskaa ummehruksihin.