Mä en varmahan pysty kymmenen vuaren päästä seleviintymän sellaasesta miton ollu ny. Saan sanotuksi kissin, mutta ässät suhajaa viäläki. Vituttaa ku kehittyväs elämäs olis muutaki tekemistä, ku olla joku soffan pohoja.
Lohorullisesti eksäni sanoo, notton sulla muuntunu sikakröhä. Jos konesteknikko pystyy määrittelemähän asian nuan, kysyn seuraavaksi jäteskuskilta, nottonko mun pääkkyläses vikaa vikaa vikaa, vai onko yhteiskunta vaihrettava.
Vituttaa tälläänen, nottei tiärä onko. Puhun rumia, mutta mun jostaki oppimia sanojahan noon. Jos kaikki mun sisälläni ny ilakoovat liarukat joskus pirättää vallootusretkensä, alootan elämän.
Mullon vaihtoehtoona skarppaaminen tai kätkytkualema. En syä mitään burgerisontaa koskaan. Näykin kaninruakaa joka päivä. Juaksen joka päivä tunnin rakkieni kans ja pyäräälen helevetisti.
Miäs parahultaases iäs, mutta maas. Saatana, ku löytyys joku kilipikonnalääkäri tai joku seleviintymisohojelman tiätäjä toimittelemahan ny mulle vaikka mistä sattuu.
Jokku suamalaaset valeslääkärit ronkkii mun kituumiani neliä vuatta. Tulin syynöön jäläkehen entistä tervehemmäksi. Yks lääkäri eherotti psygoloogista konsultaatiota. Kysyyn notta kelle, siihen seki jäi.
Vituttaa lujaa kattella ihimisten touhuja jostaki soffan perseestä. Jos viälä joskus oon hengis, raporttoon.
Näin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti