Ottaa pikkuusen pääkkylääsehen, notta mun isä ja äitee rupes suvunjatkamishommihin mummiälestä liika aioos. Vaikkoliki jo kolomikymppisiä.
Tähän naapurihin on muuttamas ehtoonen emäntä. Soon niin komia ja hyätyysen näköönen, jotta oksat pois ja pala larvaa. Jokku vanhanaikaaset kotkotukset on jääny munki kaalihin. Om mulla tiätysti virallinen sitootumissopimus rakkahaseheni. Kyllä mä kuiteski haluaasin lukia jotaki Tommy Tabermannin runokiriaa sen naapurin kans.
Yritin sitte vissihin alakeellisesti toimitella juttua mun lehtisavotastani. Ystävälinen ku oli, väänti pari muriaasua mun kans. Koitin jotensakki olla miästä, mutta munasin koko jutun. Mitä asiaa mulla oikiasti olis ollukkaa tähän asiahan.
Pitää vissihin kattua ittiänsä kohoren, vaikka peilin kaikuna. Itteni oon, ny.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Kuinkas se sanonta menikään; kattua saa muttei koittaa. Tämä ei ny sovi tähän, mutta miätippä vaan jotakin mettua soitimella; aikamoosen hassusti sekin menettelöö. Son varmahan luannonlaki, notta tuallaases kohoras menöö prilleehin useen koko homma, ku oikeeen yrittää.
Tuata niin ... tuan juttus loppu on jo niinku jostaki runosta!
Tolkkukaan ei estä mouruumasta, mutta täytyy varoa ettei mee ääni käheeks...!
Lähetä kommentti