Rauha maas

Jostaki kuuluu krapinaa. Mitä ny? Aukaasen parvenonven. Tirpuuset, tai mitä
talitiiaasia onkaan, kiipeelöö mun seinisnäni. Ny kumminki pihan pualella. Hianua leikkiä tuntuu olovan.

Ihastuttavaa on, nottei hiirin krapinaa kuulu ny mistään. Ne siimahännät sai varmahan kyllänsä viimme talavena, ku oli syäny ja kusnu mun sänkyni ja soffani. Oon kyllä tällänny niillen tänne joka paikkahan unettavaa ruakaa. Jos non ny sitte johonaki väliseinis huilaamas.

Mä en oo viäläkää koriannu nukkumahuaneheni seinää. Siitä yritti tulla tupahan tikka tai palokärki viimme talavena. Tälläsin siihen reikähän neliän nyrkin kokoosehen kivenmurikan ja son viäläki samas asetukses. Ei oo sen koommin tereävänoukkaasia näkyny seinillä.
Ku ei pörrää lenkoittimet eikä muut möyriääset. Täälon hiliaasta eikä aharista yhtään. Oon onnesnani, ku mun maailma ei vaari hirviää meteliä eli häslinkiä. Mä päriään oikee hyvin täs auvvooses ei mihinää. Korven kaiku ja kaukaaset rekan jyrinät. Siinä se on ny.

Menöö aina vaan hiliaasemmaksi täälä. Viimmeenen kyläpuari lopettaa vuaren vaihtehes. Menöö posti ja sivuatteekki ja Osuuspankki samalla. Kaikki niinsanotut palvelut on piremmällä ku kaharenkymmenen kilomeeterin pääs. Mitäs menit sinne? Son toinen juttu.

Nukkumakämppähäni reijjän hakannu lintu viittii ehtoopäivällä käyrä ilikkumas oksallansa. Voi olla, nottoli joku toinen ku kämppähäni hamuava. En tunne niiren kiältä.

Moon kuumoottanu saunaa jo jonku tunnin. Pistän viälä kerran pökkyä pesähän, sitte meen roiskimahan vettä kivillen. Ah, eikö elämä olekin ihanaa.