Pyssyn pelekua

Pualenmetrin pääs mun seliän takana olis tupa myynnis. Sellaanen maitopurkin näköönen kaharen seinän sokkeloonen trappuvarasto. Kaharen seinän tupa tarkoottaa, notton kaks seinää ulukoilimahan päin ja muut on kiinni naapurien seinis.

Vaikkon komia kyltti oven eres, ei oo väkiä mun nähären trampannu yhtään. Ny on täälä pikkuusen mistä valakata. Tälläkin kylällä on satoja tupia myynnis, mutta pankit pihistelöö rahapussuustensa suita ja tilannes on jämähtäny. Piti tulla naapurihin joku pääntautien lääkäriparuunen, mutteivat saanu hynää.

Tuallaasia kottaraaspönttöjä on vaikka kuinka palio myirä. Oon joskus käyny krannis, ku se pappa viälä hengitti. Hussuttimet siäloli aina suaras ku veti niin kovaa. Ei oo seinis eikä katoos toppooksia eikoo mitää lämpöklasia olemas. Jos tuan kolomensaran tonnin tiilikasan joku ostaa, se lyää sen meleko varmahan ensimmääsenä mäsäksi ja kuliettaa tiiliskiven hyätyjätesasemalle.

Moomma kans joskus pualitosisnamma kattelu näitä myyntitupia. On tullu melkoosia yllätyksiäki. Yheren kuvan hianolta näyttänehen tuvan kellaris kasvoo joku haavan näköönen puu ja sen latva oli hilian pullistanu tiilikaton läpi kasvutilaa ittellensä. Ainaki kaks tupaa oli niin isoos halakioomis, nottolis voinu heittää karvahatun seinän läpi tupahan ihan heleposti.

Melekee joka tuvasta mihinon luurattu, on tullu jo ovella homehen haju nenähän. Muttei se kuulemma haittaa mitää, sutii vaan maalia päällen, ei oo sen jäläkehen enää homesta. Yks taloo mitä kattottihin oli aika siisti muutoon, mutta sitä vihiriää homesta oli seinis. Mentihin yläkertahan niin huamattihin, nottolis ollu piäntä pintaremontin tarvesta. Toinen lappio vesikatosta oli romahtanu vintin laattialle.

Kerraasti tuvankattomisesta tuli jonkullaanen näytelmä. Tultihin mettän reunas olevalle plassille kattomahan kohtalaasen siistin näkööstä puutupaa. No ympäristö ei ollukkaa läheskää siisti. Tullesnamma ihimeteltihin, ku ainakin kymmen autokuntaa potkii kiviä siinä tuvan nurkalla ja soittelivat puhelimillansa.

Varovaasesti tiarustettihin tilannesta. Ihimiset siinä soitteli poliisille, ku taloon asukas ei päästäny tupahan. Lähti sitte takaovesta mettähä ja tuli muutaman minuutin päästä takaasi ja aukaasi ovet yleesölle. Siinä tuvan keskellä olovalla isoolla pöyrällä oli ainaki kaksataa kirkasta kruuvikorkkista pottua. Suurin osa oli tyhyjiä, muttoli vajahia ja täysinääsiäki. Isännän harrastus oli selekiä.

Väki kuuhaali joka kämppähän ja joka nurkkahan. Mä siinä sitte vaimolle: Nyk kuule lähäretähän äkkiä pihalle. No mitä varte, kyseli rakas ja käveli jo kumminki mun peräsnäni. Kus se uluvolta haissu asukas otti pöytäloorastansa paperossia, huamasin siiinä samas looras olevan hirmuusen käsipyssyn. Sitte mun jalakoohini rupes tulemahan vauhtia, ku havaattiin panosvyän paukkuunensa seinällä naulas sen äijjän rukihinperkootakin alla.

Mua kyllä alakoo peliättämähän oikee tosisnansa, jotta pian joutuu johonki tykin piippuhun vahtaamahan. Moon ollu aina sitä miältä, jotton jalakojen vika, jos turpahan saa. Ny sitte nouratin tuata ohojestani. Soon sitte ollu viimmeesiä tuallaasia retkiä. Ov vaan tykätty, notta meillon täs tuulenpesäs ihan halapa vuakra ja moon koittanu sitte vaan topata tätä parahan taitoni jäläkehen.