sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Luannollista

Kotona oon. Ei pörrää autot. Ei rähise poloneesit ystävyyksisnänsä öiren ylitte. Joku pikkusorkkaanen elukka oli ollu porraseres. Mullei oo ovikellua, olis varmahan sitä kilikutellu. Ja oli ollu pikkuusen fiksumpi ku paikallinen tikka, joka teki reijän makkarihin. Sorkkaelukka oli jatkanu matkaansa.

Moon piperöösten kans kaveria. Aika kaukaasia kumminki. Ne rupiaa heti räpyttelemähän lehtiänsä ku tuun tykö. Onko se muka ystävyyttä?

Voin olla vääräski. Mum miälestä porraspääkukkani on kultapiisku. Lähären huamen aamulla mustikkahan parin meeterin päähän uluko-ovestani. Kanttatellit on viirenkymmenen meeterin pääs.

Tähän teelmäksehen on melekee kilomeeteri hellav viärestä. Rakit on aivan vaahros, ku ne näköö tuan. Joo, siälon paisteltu nahkamakkaroota ja haju on jääny. Nahka on hyvää lämmitettynä paperikuaren sisältä järsittynä, vissihin. Ollu.

2 kommenttia:

Hannelen paratiisi kirjoitti...

ihana istahtaa ihaileen noita pienii

Sanna kirjoitti...

Kieltäytyi bloggeri laittamasta etteenpäin mun kommenttia, mutta kokeilen uudestaan. Että josei kukkanen väitä vastaan, se saa olla kultapiisku. Ja ihmettelin, jotta joko niitä kanttarelleja löytyy? Pittääkö minunki ängetä sääskiä kuhisevaan metikköön jo nyt?