torstai 16. joulukuuta 2010

Palavattua

Ku kiriootin otsikon, mulla tuli miälehen heti, nottonko savustettu kinkku sama, ku palavattu. Olokohon mikon huitaastu. Tuatesseliityksen jälekehen soli savustettua kinkkua, tällä kiälellä. Mä en ilikee sanua, notta tykkään siitä. Sen tähären mä piilootan sen vaikka hernessoppappahan. Saa sitte vähä salaa sitä nauskutella.

Mä saan niinku toisna miäsnä lusikoora herkkuani siältä hernehien seasta. Emmoo niihin hernehisinkää kyllääpyny. Meiramia oon pikkuusen huitaassu muuripatahan ja näpiis pysyvän verran sualaa. Armeijan aikana tuallaasta soppaa oli useen, iliman palavia. Moon vissihin isäm mallinen, ku tykkään viäläki.

Pitääs ostaa isoompi pata, notta sai keittää ittellensä ainaki kahareksi viikoksi herkkua. Silloon vois välttääntyä siltä, jotta pitääs ruveta jollaki haaratyäkalulla kääntelemähän posliinilla jotaki tosikuivaa einestä.

Ku viälä osaas teherä kunnon klimppisoppaa. Mullon siihen ohojet Suames. Joskus sontasiionis esiteltihin kuntien nimikkoruaat. Olisko ny ollu Isookyröö, johona olis nuan hiano ruaka meinattu kunnalle ominaaseksi syämiseksi. En oo ny tästä ihan varma.

Makuelämykset on niin toisahaltaasia ja ihimisen kohoralle sattuvia. Joku tällää ankkastukin palan päälle makkaraa tai kinkkua ja suimii sen nuukkoo nahkoonensa. Mä en tiärä tuasta nautinnosta mitää, ku en tällää nisua suuhuni suurin surminkaa. Sol liian makiaa mullen.

Meirän kemian, fyssan ja matinkan opettaja toimitteli mahtavia juttuja avaruuren ihimehistä ja matematiikan maharollisuuksista. Porukka kuunteli ihan horros aikaansa seuravaa opea. Erellytys kuunteluhun oli tiätysti se, jos ope sattuu olemahan sinä päivänä selevin päin.

Kerraasti tislattihin kemiantunnilla jotaki. Ope sitte juurta jaksaan selevitti kuinka pontikkaa keitetähän. Muistan viäläki, ku ope sanoo, notta rankis olovan taltehen otettavan ainehen höyrystymispiste 0n 72 astetta. Ope sanoo, nottei kannata kuumoottaa sen enempää ku sitte putkesta tuloo pelekkää lurua, ku vesiki rupiaa höyryämähän.

Joskus nähtihin ope oikee kunnon kemikaaliiski kirkolla. Parasta oli, ku tunnin kevennykseksi ope kysyy porukalta, mistä Alkoholiike -nimi tuloo. Alko oli silloon tuan niminen. Koko luakka hiliaastuu. Sitte ope sanoo, notta se tuloo sanoosta i like alkohol. Eihäm me saksan lukijat oikee päsmätty ulukomaan kiälistä tottuutta.

2 kommenttia:

Hannelen paratiisi kirjoitti...

tiäks et 1969 Turus vain pojilla kemian laboratioita

Sanna kirjoitti...

Sontasiioni! Mejän isäki luki sitä. Se oli meilä Lapin Kansa. Ihanaa löytää tuttu sana toisen sanomana :)