Äly älä jätä

Laskiaaspyhän kunniaksi oltihin maan itäreunalla suksittelemas ja kahaloottamas rakkiamma pualimeeterises hanges. Perilläolo oli tiätysti yhtä juhulaa. Koirakki näki ekakerran karvaasia skottilaasia sarvipäitä, jokka sanoo notta ammuu. Miäli olis teheny mennä puraasemahan säärestä, mutta joku onnetoon ihiminen pani hanttihin narun toises pääs.

Matkat täälä ei ny pitkiä oo, ku maa on Vaasanlääni -vainajan kokoonen plänttäres. Menomatkalla jo ajettihin kiäli keskellä suuta, mutta palajaminen oli ku painajaasunta. Mennes moottoritiällä oli aika vähä väkiä ja kuluku onnistuu joinki sohojos. Kaitehesehen ajon jäläkiä näkyy muutamia, mutta rojut oli jo koriattu taltehen.

Oli satanu lunta. Autoletka eteni kolomiakymppiä oikianpualohoosta kaistaa. Tiätystysti turvaväli oli vähintään autonmitta etupuskurista toisen takapuskurihin ja jarruvalot vilikkuu junas iloosesti. Ku meillei ollu mihinkään kiirus, köörööttelin aluuksi omas reijjäsnäni kuitenki jätin etupualelle ainaki viiskymmentä meeteriä hajurakua.

Moon äkkipikaanen miäs, mutten liikentehes koskaa. Arvelin vaan kultsille, notta mitähän tästä viälä seuraa, ei osannu arvootella. Mua rupes peliättämähän, ku koko aijjan mun peräs oli kosla niin likillä, notten nähäny sen euvaloja peilistäni, ku sen valot oli mun puskuris kiinni. Takanatulevien valoos näin peilistä, notta autonkatto on muutaman meeterin pääs meirän auton takaklasista.

Erkaannuun siitä junasta ja lähärin neliäpyärävetoosella kahalaamahan vasimenpualohoosta kaistaa. Pääsinki palio joutuusemmin etehep päi ku se juna. Kahareksaakikymppiä. Kyllä siinä sitte meinas syrän pirättää pariotteesehen, ku siältä letkasta joku yrittää peliihin vahtaamata tulla mun eteheni. Kauhialla valaojen räpsytyksellä sain poukkoolijat havaattemahan, noton kulukijoota hangenki pualella.

Mutta ei täs viälä kaikki. Lumi väheni kotiappäi tulles, ja sitte seuraavien tiämestaripiirien sualarahat oli vissihin pelattu ja juatu. Kolomikaistaaseksi muuttunu tiä oli kus jääkiakkokaukalon laattiaa. Oikianpualohoosen kaistan vauhti meni kävelyvauhriksi ja monet oli pirättäny tykkänäsä hätävilikuttamahan pyärtänöllen. Keskikaista kuluki pikkuusen.

Ja katto: Vasimen pualohoosen kaistan autoolijoolla ei ollu luannon lait vaivoona. Autoos oli varmahan kaikki maharolliset vakauttajat, jokka antoo kuskiille levollisen miälen pääkkylääsehen, notta voi päästellä vaikka sataaviittäkymppiä. Toistin kultsille: Kuinkahan täs viälä käy? Ei ruvennu arvaalemahan nykkää. Oliskohan ollu viitisenkymmentä kilsaa kotia, ku heitin: Arvootellahanko, kuinka monta kolaria nähärähän? Ei viittitä, sanoo.

Lähärettihin siätä hirveyrestä heti piänemmille poluulle ku vaan päästihin ja loppumatka köröteltihin pariakymppiä muitten seas. Sitä ennen vain kuus kolaria oli tualla sualaamattomalla pikataipalehella. Määrä oli mummiälestä vähäänen piittaamattomahan luannonlakien uhumaamisehen nähären. Kiiruhia rentouttavalta viikonloppuvapaalta palajavia ei yhtää haitannu, vaikka poliisiautot ajoo erellä kaikki vilikut ja hätävilikut päällä yrittäen hirastaa lentua. Tuallaaset häriköt voi aina kiärtää.