torstai 21. huhtikuuta 2011

Me tyhymät

Rakkini kiakkuu mun ääresnäni. Mun vaattehet on jo kauhias karvas. Pitää vissihin ajaa talavikarvaa ihosta irti. Niinku koirien homma on. Moon hyvä kohores, ku oon miälin kiälin silloon ku elukat on mun kans kamuja. Mä luulen, notta ne tykkää musta ku kiahnaa. Vääräs oon.

Luulen olevani ihiminen; mun pitääs tiätää sen tähären, notta rakki kiahnaa vain, jos sillon joku etuoikeetettu tarkootus asiahansa. Niinku näläkä, vesikuppi on tyhyjä, haluaasin ny niitä herkkupaloja, jota sä annoot eileen mullen. Mullon karvanlähtö ja sun kamppehes on niin karheeta, notta villat lähtöö niihin hyvin? Pikkuusen hinkkaan ittiäni, sorry.

Rakkahia on kumpaanenki. Mä en vaan ymmärrä, notta rakki on innostunu vain silloon ku ollahan lähärös lenkuralle, tällään niille suurusta kuppihin tai kissi juaksoo takapihalla. Poikarakkini hornaa joka yö mun korvahani. Se oikee tällää kirsunsa mun kuuloreikähän.

Ystävällismiälinen ku oon, ev viitti keikahuttaa kaharentoista kilon pallukkaa sivummalle, notta saisin ittekki hornata. Monena yänä oon ollu tyytyväänen, notta raskahilla lenkuroolla kuliettamani luantokappalehet eres on saanu unen päästä kiinni.

Tämä täs.

2 kommenttia:

Sanna kirjoitti...

Ihanaa :) Hornaaminen lienee kuorsaamista? Mejän koiralla ei onneksi oo talvikarvaa, kun tuskin on karvaa laisinkaan...

Hyvää pääsiäistä!

Partapappa kirjoitti...

Ihmiset luulee et ne on korkeempiarvosii ku elukkasa. Paskat o. Niitten palvelija mä ainaski oon!