Minä ja toinen

Eräänä päivänä olin ihan läkähdyksissäni aivan vieraan kissan silmiin. Tuo ihastus vartioi edelleen postilaatikkoamme. Kissan silmissä on jotain...

Minulla on täällä omia elämiäkin. Kadulta löydetty on vieläkin jonkin verran etäinen, mutta nykyisin hyvä tuttu ja kaveri. Ei edes näyki enää pikkujähnässä.

Sukukoira on kuin itseni jatke. Siis ei se katukoira. Mister herra kyhnää vierelläni aina kun se on mahdollista. Voinko huitaista nokoset sohvallani ilman että tuo ihastuttava, mutta lievästi ylipainoinen hundendaali vääntäisi itsensä viereeni? En voi.

Tuo sudensukuinen eläin on aina siellä missä minäkin. Ja täysin kiinni minussa. Me. Aikanansa kun kuulin rotumääritelmää, olin kauhuissanani. Toinen terroristi ihmisen kotiin! Ei, sanoin.

Tämä Mister herra on kuitenkin aivan ihastuttava eliö. Mitä nyt on muutamat puput ja mirrit raastanut. En voisi ajatellakaan uskollisempaa kumppania kun tämä russeli on.

Uskollisuus on minulle ihastuttavaa. Ja varmaan hänellekin. Me emme voi elää elämää erikseen. Mikään ihmisten välinen rakkaus ei voi olla niin syvää kuin on eläimen ja ihmisen.