Tutut moikkaa mua nuan halaventavasti. Ne, jokka tuntoo juurta jaksaan. Moon jo pitkän aikaa joutunu vastaamahan, notten oo pysyny räkningis, muttoliskahan viälä pikkuusen alta saran.
Puallustuksekseni sanon, nottoon viäny ulukoosesti säilynehet vainajat kyrölääsen elektroniikkamiähen kehittyvähän kännykkämuseohon, enkä sen tähäre ny mitää tarkkaa lukua pysty sanomahan. Oon varmahan ollu tärkiä henkilö piänimuatoosen museon näytöskipalehien hankinnas.
Oon tiätysti kuliettanu matkapuhelimia niin kauan ku noon ollu automaattisia. Olisko ne NMT-telefoonit tullu joskus 80-luvun alakuopualella. Niitä ensimmääsiä ei voi parahalla taharollakaa tituleera kännykööksi. Luurivehkehen persustas oli sellaanen matkalaukun kokoonen akkumulaattori. Kyllä niitä kantaa voi, jos jaksoo.
Kyllon kaikellaasta tulumunkia tullu näiren nykyysten lelujen kans. Tänäki aamuna yks putos multa vintintrappuja alaha. Siitä vissihin aihes tuli miälehen. Kerranki käyy näin. Ennenhän ne ruattalaaset kesti vaikka mitä. Multa putos sellaanen kolomiotteesehen kurhirren korkeurelta tuvan rakennukses. Jos vain sattuu kaikki osat löytämähän, kones pelas ku kello.
Kerraasti multa putos sellaanen ruattalaanen parinkympin litran öliymaalipönttööhin. Käärääsin nopiaa hian oikian pualoosesta kärestäni ja ongiin sen pois pohojalta. Koko äijjäki oli yltä päältä pian maalis. Puhelin pirätti toimittelemasta, suuttuu vissihin joinki. Oli se niin ryättäänen, nottolisko saanu pensallakaa puhtahaksi. Son ny piirongin päällä muistona.
Multon singahrellu monta kotomaasta foonia seinähän. Nei tykkää sitte yhtää mun seurasta. Moon yllättäny ne tosi monehen ottesehen toimittelemas taskusnani tai nettaamas kaveriille. On niis tiätysti joku nappulalukko teorias. Ei koskaa mun puhelimis toimivaa.
Ny moon ollu aivan ihimehisnäni, ku 29 ekun itämaanen on ollu mulla jo kolomatta vuatta. Ostin toisen maan korttihin saman nimisen. Se putos pian koiran vesikuppihin ja jotenki moittii sitä. Ostin pian tilalle taas samanmerkkisen. Ja katto, se vesikuppihin puronnu rupes taas hengittämähän.
Ny mullon puheliimia vaikka lampahat söis. Pitää ollakki, ku mullon tasaasen aina joku on hakuusas. Sitte toisella hiliaa kyselen, nottookko kaukanaki. Tavallisesti jonku askaresklettujen plakkaris naulas roikkumas piipittelöö.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Mä laitoon ekaksi nimeksi puhelimen muistihin AAAA. Sai puhelin sinne soitella kaikes rauhas, heh. Oli pakko laittaa, ku silloosen pomoni nimi alakoo Aa...ja sille soittelin palio itte siitä tiätämättäni. Jotenki niinku jo hävettiki. Multa on kans puhelin puronnu useen, kesken fillarillaki ajoa. Eihän siinä auta ku kääntyä takaasinpäin ja kerätä jokaanen oletettu osa taltehen. Ja aina kummasti se on jatkanu eloaan. Toki käynnis ollu puhelu oli menny jo poikki.
Mulla on vielä kotona lankapuhelinki, sellaanen luurinjatke, sen perähän mä soitan useen. Aina seki on löytyny. Tukiasemastaan vain pakkas kani syömään johrot poikki.
vilukissi:Älä ny viitti vaan sanua, notton sulla pupelia irti kämpäsnäs. Eikö ne papanootte sun lehtihyllys tuatanollisehen tarkootuksehen?
ei oo enää irrallan, ne on jo pupujen taivaassa, kumpikin; Mozart sekä Eeli. Ne oli luppakorvakania. Ja täysin vapaana huoneistossa, johdot piti piilottaa ja kirjahyllyn alimmaiset kirjat, muuten oli kaikki ok niiden kanssa! Ne ovat siistejä eläimiä, on kakkalaatikko, jota osasivat käyttää. Hiljaisia eläimiä. Ihania
Lähetä kommentti