keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Mitä höväätähän

Joku virallinen imehinen moittii justihin, notta suamia runnellahan oikee kunnolla nykyysin. Mulloli päästämistoristukses vitonen kotitaamaasen kiälen arvosanana. Oikee hyvin oon tullu
 juttuhun imehisten kans. Viranomaasten kiäli on kaukana mun korvakiälestä. Parahat nauruni oon saanu lukemalla vapun uus raum lehtiä.
Minen saa mitää selekua siitä nuav vain lukemalla. Ku luen sitä kissilleni ja kuulen oman ääneni, ymmärrän mitä niiis plariis seisoo.
Mun tyänä visitootti joku sähkömasentaja. Se kommunikkootti notton turha suames rähinöörä muulla kiälellä ku engelsillä. Tiätysti allekkiriootin muliahruksen ku itte osaan vain saksaa ja vööriä.
Ku oikiasti ajatteloo kommunikoonnin merkitystä, tuloo vihtoohin. Mum miälestä vihta on vihta eikä mikää vasta. Ja mikä sitte on muikia ja mikä miato. Anna mun kaikkki
kestää.
Se maailiman matkaaja piuhojen asentaja meinas notton suami kiälenä turhanpäiväänen, hualimati siitä,  notta taisi köykäästä oulua. Niinku notta pelekääkkö polliisia.
Ihan oikiasti mua rasittaa kiälen runteleminen. Joku mutterikauppias sanoo asia mun pualesta. Ketä se oli joka tekinoin... Minen ymmärtäny mitä siskoon poikaystävä yritti sanua...

2 kommenttia:

Mummeli kirjoitti...

Kyllä se niin vaan on, että oma kieli ja murre on rikkautta. Pijetään kiinni omasta murteesta säilytettään se, jotta jäläkikasvuki oppis ja siirtäs taas omalta osaltaan sitä etteenpäin.
:)

Äijänkäppyrä kirjoitti...

Mummelin kans oon niin liikuttavan samaa miältä,nottei taira keskustelua
tulla. Mun trenkää sanua, notta kaikki perilliseni ei
kynttää samahan murtehesen ku mä. Mun isoot vanahemmani praatas sellaasta kiältä, notten sanakiriata föliänny. Ny oon lueskellu sanakiriaa, notta tiärän monen sanan vöörilääsen alakuperän.