sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Werchter

Tänään Werchterissä. Koirat tykkäs ulukoolumisesta. Kylä on tunnettu huumebändien esiitymisistä tuiskehis olovalle yleesölle.

Kuras rämpinen omat paskat housuus, on rokkia joo. Kukaa ei oo koskaa kysyny torentuntuusesti miälipirestäni rokkikansan örveltäisehen. Nykkää sitä ei tuu.

Sanon vaan, notton mulla erilaasia konstia omahan huanon olon tälläämiseheni, ku vetää vintti pimiäksi. Joskus mua palio nuarempi siskoo soitti jostaki ruisrockista kuus kerta mun ja ittensä vanahemmillen. Vanahemmat sitte soitti mullen; eisunkaa se nuarin kakara vaa oo siälä Turuus kännis. Joo, Turuus.

Rokkia ei voi kukaa vetää päähänsä selevin päin. Tämä ei oo totuus, mutta kokemusperäänen havaanto.


lauantai 30. lokakuuta 2010

Serbokroaatti täs, hei.

Pitääs harrastaa lisää kiälen opiskelua. Puhuun jonkun vanahan paruusen kans hollanniksi yhtä ja toista. Miähenpualohoonen oli airan sisällä ankkojensa ja kaikellaasten lättänokkalintujensa kans.

Frouva toimitteloo ovelta mun ihanille koirille jotaki tuntematoonta hoivakiältä. Haki tuvastansa nannapaloja ja lykkäs mun taskukuhunki isoon läjän niitä.

Ku se frouva ei ymmärtäny sanaakaa mun puheesta, se huuti sinne ankkatarhahan sille miähellensä, notta mitä tämä koirankusettaja oikee höpäjää. Miäs siältä sitte jollaki kiälellä seleventi asian.

Sitte se setä kekkas mun puheenparresta, nottolisin serbokroaatti. Sanoon notten oo, muttei uskonu. Kysyy viälä maan kuulumisia. Mä koitan sitte sanua, notten tiärä mitää siältäpäi.

Mistä sä sitte oikee oot, kysyy? Mä siihen sitte notta uit Finland. Miäs siihen sitte, notta siältä pohojoosestako? Myännin asian. Ja sen vaimoonen lykkäs mulle lisää koiran nannaa evähäksi.

perjantai 29. lokakuuta 2010

Vikaa, vikaa, vikaa...

Mun pääs täytyy olla joku suuri ärsämä, miten itte havaatte. Se klaappi varmahan on sellaanen, jotta siitei itte tiärä mitää. Ympäristö tuntuu tiätävän oikee kiitettävästi. Voi olla niinki, notta ku lumipallo on ruvennu pyärimähän, vähällä älyllä varustetut on lähteny joukkohon tummahan.

Moon oikee oikeurenmukaanen ja luatettava imehinen. Äkkipikaanen oon ollu viälä hilianki, mutta oon sen ominaasuuren ny pesny melekee kokonansa puhtahaksi. Siten sano, notta temperamenttia ei piisaasi, mutton tosi säysiää ny. Ei kuitenkaa mistää asioostaa piittaamatoonta oo eloni nykkää.

Meillon jonku mökkipahaasen myynti ny suvus. Oon yrittäny sisaruksiani kiinni puheliimella, tiaroottaakseni mihinkä lukkuhun haluan omat roposeni kilahuttaa. Viirestä yks sai puhelimensa pari otteesehen auki, mutta ei mun puheluani varten. Kuulin ku siälä näplättihin koko perheen voimin sisareni puhelinta sellaasehen tilahan notten voi siihen soittaa.

Tuallaasesta käyttääntymisestä voi vain sanua, notta hyvää päivää, kirvesvartta. Moon jonkullaanen sukuni pässimpää ollu aina. Ny on osoottaantunu, notta porukat yrittää asianajan opastuksella ohittaa meikälääsen sukupeijaasista. Jotaki on tekeellä, ku on niin mykistyny tilannes.

Muttei mullollu housujakaa, ku mä tänne synnyyn. Äiteeki oli silloon kaupas, ku mun vooro oli tulla tähän maailimahan. Onneksi oli pistäny Akuankkoja pöyrän reunallen, notta sain aikani joinki kulumahan siihen asti, ku äiteeni tuli puussuustensa kans takaasi.

keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Ropingilla

Ropingilla hyviä tuloksia. Ny on aijankohtaasia urheeliooren ropinki asiat. On johonaki oikeusastehes suksitteluliiton huijaukset ny menos.

Olin joskus aikanani melekee hyvä yhyres kestävyysurheelujajis. Pikkuusta vaillen kansallista ja samalla kansaanvälistä silloosta kärkiä. Mulle se urheelulajin harrastus oli sellaasta, notta tein täyspäivääsesti töitä. Soli silloon jo harvinaasta, notta pystyy kahta isua asiaa tekemähän yhtaikaa.

Molin johonaki Maalahares kisoos ja taas jäin kakkoseksi tai kolomoseksi. Mulloli hirviä hinku siihen aikahan päriätä ja mulloli erityystaktiikoota korvaamahan vähäästä fyysistä suaritustani. Fatipesun jäläkehen Olympiaurheelia tuli muv viäreheni. Kysyy, notta tiäränkö mä, millä konstilla pääsisin yhyren pykälän etehep päi urallani. Sanoon aavistavani, mitä suksiherra tarkootti. Sanoon heti, nottei mua oikee palio kiinnosta asias, vaikka kunniootinki miästä ja kunniootan viäläki.

Mullon ystävänä monta torellista huippu-urheelijaa. Arkoja asioota ei oo koskaa saatu puhutuksi. Nov vaa tullu esille muiren asiooren yhteyres. Soon varmahan yks syy tiätämättömyytehen, notton mut aina miälletty lehtimiäheksi. Journalistiksi.

Lälläripyärä

Täälä moottoripyäräälykausi ei lopu koskaa. Sen takia mäki vahtaan hianoja prutkuja jantus jaloon. Paitti nottoon oikiasti kauhuusnani tuallaasia vehkehiä kohoren.

Näis nurkis prätkääliät on ku kunkkuja. Vaikkon yhyrelle ajaoneuvolle varattu yks kaista, mopopyäporukka sujutteloo mistä vain pääsöö. Niillei oo minkäänlaasia tiäliikentehen sääntöjä hallus. Ottaa joskus lujahan olla provosootumasta ääliöören käyttääntymisehen.

Mun kokemukseni tuallaasilla kaksjalakaasilla prutkuulla on kauhun sekaasia. Mulloli ennen koko Isoonkyröön nopiin moperi. Olin sitä pikkuusen fiilannu ja ratastanu. Mentihin joskus kloppiporukalla vinkiää jotaki mettätiätä. Mä tiätysti keulas ku mulloli nopiin peli.

Yhyres mutkas oli jotaki liukasta puunkuarta ja mä tiätysti menin suaraa mettähän. Oli onni, notten puuhun kolahtanu. Heräsin siihen ku mulle jo aikaa sitte hävinnehet kilipakumppanit ottaa moperin istuunta mun persustasta. Mopo oli kymmenen meeteriä kauempana kun mä.

Iliman ajokorttia ajelin salaa isäni Jawa 250 cc -moottoripyärälläki. Kerran nuliahti kettingit päältä 120 vauhris ja takapyärä hirttääntyy jumihin. Oli luajan lykky, jotta sai jotenkin sompaaltaua toistaitoosta vekotinta nii, nottei hengitys pirättäny silloonkaa.

Ja kerraasti olin menos kouluhun pikkuusen myähäs. Järkkäsin silloon uneni niin, nottei jää aamusella mitää turhanpäiväästä hereelläoloaikaa. Mulloli kolome minuuttia aikaa mennä kouluhun ja matkaa oli viis kilsaa. Mitä siinä, kaasu pohojahan ja menoksi.

Sattuu silloon olemahan sumuunen aamu. Yhyren kuusiairan ja mutkan takana oli koko tiä täynnä lehemiä. Äkkipikaanen valinta oli ajaa nookkoosia täynnä olovahan syvähän ojahan ku vaihtoehtona olis ollu päästä eheroon taharoon lehemän sarvihin.

Isoon taloon kariapaimen pikkuusen moittii mun kaahamistani. Vei kuitenki kaikes rauhas kurmujansa laituumellen. Mä siälä ojanpohojalla nokkospuskas yritän nykiä sitä isua vehejestäni ylähä. Ei siitä mitää tullu ja mua peliätti se paimen, notta saako hintelä kloppi turpahan oikee kunnolla, ku se tuloo takaasi.

Kariakko luki mullen lakia, mutta oli avuusmiälin sen moottoripyärän tiälle nostos. Saatoon myähästyä ekatunnilta, mutta oli suvaattevaanen ope vetämäs uskonnontuntia. Mulloli Anttilan postimyynnistä ostetut kletut päällä. Vaaliansininen pusakka ja viininpunaaset tiukkishousut. Noli kyllä koulus pikkuusen nookkosen färisiä ja mun ihoni joka paikasta helemeeli punaasia kuplia.

tiistai 26. lokakuuta 2010

Sanaton

Kuulin juuri, että tosi hyvä ystäväni, naapurini ja talonmieheni on kuollut elämänsä ensimmäisellä ulkomaanmatkalla Turkissa. Voin vain arvata, että jännitys on ollut suuri jo paljon ennen matkaa.

En ole nähnyt tai kokenut maailmassa ihastuttavampaa ihmistä kuin naapurini oli. Hän pyytettömästi huolehti minun mökistäni ja oli aina käytettävissä pikkuhommissa ja kaikessa. Hänen kanssaan pistettiin mökkini pystyyn muutamassa kuukaudessa iltahommina yli kymmenen vuotta sitten.

Hän oli jo iäkäs rakentamisen aikana, mutta kiipeili tällingeillä ketterästi kuin ihmissukuinen eläin. Itse hiippailin korkealla kuin pelokas kivi koko ajan jostain kiinni pitäen.

Ihmisen poismeno koskettaa aina, mutta kun oikea ystävä lähti, tunne on todella itkuinen. Olen juuri ollut yhteydessä vainajan omaisiin. Hautajaiset ovat pieninimuotoiset, mutta voin kuulemma lähteä ystäväni viimeiselle matkalle. Ja lähdenkin mielelläni.

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Melekee lottovoittaja innostuu

Lottovoitto nostaa miältä kummasti. Minen oo voittanu, mutta vaimoni on. Mä luatan siihen, notta pääsen osingoolle. Aina kukkaroosta ja kapsalakuusta sev verran ripajaa hynää pitkin laattioota, notta kyllä mäkin varmahan osani kalavehrin.

Innostuun tiätysti ostospuutesta koriaamahan. On ollu niin nuukaa aikaa, notta Ikeasta ostettua näkkileipää oon järsiny ja vettä huikkinu kyyttipoijaksi. Pyhänä tiätysti ostin pehemoosta leipää ja aivan ku jonkullaasena aappaaluna olin ostanu lauvantakina soijamaitua palan painikkeheksi. Kyllä ny kelepaa.

Lottovoittajan äijänä on prötevä kulukia. Mullei oo koskaa ollu minkäällaasta paattiakaa.


Tämä seili maksaa vaan neliä donaa. Mukavan oloonen kajuutta ja hornootilakki menettelöö. En tullu kysyneheksi, notta voiko vehkehellä joinki seilata. Jos on moottori paatis, hyvä se. Mä en uskaltaasi tällätä moottoria käyntihin, ku en tiärä kuinka tuallaasta vehejestä hallitahan. Olsin varmahan pian ensimmääses rantalepikos polovet ruvella ja otta täynnä kuhumuja.

Moon tympääntyny nykyysihin sähköojattuuhin autonkoslihin. Vanahat kunnon menopelit pelittää silloon ku ihiminen tahtoo. Säätöhommiski päriää trasselitukun ja jakoavaamen ja pajavasaran kans.

Olo on niin kuninkahallista ny, notta istuunki pitää olla sitä mukaa. Mä en oo ihan varma, nottonko maan kunkku heivannu lavittansa vanahan tavaran kauppahan. Jos tämon kunkun entinen, laitan sen akalle Paolalle tekstiviästin, notta Lotos voittaa joku aina. Tarkootan, notta rupiaas kuninkahallinenki lottuamahan.

Ei olis riamulla rajaa, jos tähän perheesehen sattuus toinenki lottovoitto. Seittemäntoista voitettua ekua on palio mum miälestä. Sanua sopii, siitei puhuta, hevoosmiähet ei muista koskaa orlovilaastensa kaurakustannuksia, ku ne puhuu voittosummistansa.

lauantai 23. lokakuuta 2010

Persusta soffalla

Englannin ykköskanaalin tanssii tähtien kans on mun ensimmäänen ohojelma koskaa, mihinkä oon jääny koukkuhun. Justihin äsköön loppuu näytäntö.

Brittien välitöön asennes tuaa mullen miälihyvää. Kisa on kisa, mutta mialuusalla huumorilla britit on saanu ohojelmastansa mun parahan. Eläkkehellä olova pönäkkä kansanerustajanainen viilettää lavalla huipputanssijanuarukaasen ohojaukses. Ja Colin Jackson, maailmanennätysmies lyhkääsis airoos, tanssi vuosi sitten. En tiedä miellyttäämpää miestä.

Oon miältä, notta se erustajamamma ja huippupoika on pannu palio pelihin. Vois olla vaara kömpimisestä urakehityksellen. Ei kai sille eläkelääselle. Aitajuaksija on oma ittensä. Oli kokkiohjelmaski tosi hiano kunkku, enenku poltti vahingos sormensa paran rerunas.

Tanssiohojelmaa juantaa melekee kaksmeeterinen fiksu nainen yli kahareksankymppisen herran kans. Ensimmääses ohojelmas vuasia sitte huamasin, notta flikka vähä ouroksuu tuata paappaa. Känsä on kuitenkin niin terä-älyynen ku olla ja voi, ja flikka ihannootto nykyysin pariansa.

Ny juantajakki pistää parina tanssiksi ja flikan luimistelusta vanhaa äijää kohtahan ei oo jäläkiäkää. Se flikka televiosta kattuen ihaaloo sitä ihastuttavaa herrasmiästä. Ei oo tullu paapallen rementtiaa. Suames ei varmahan kelepaa tuan ikäänen äijä enää yhtää mihinkää.

Joka lauantai istun televisio ääres ku tymä, enkä hiippaale mihinkään ennenku tanssarit on varikolla. Näköjänsä mäki oon tälläänen.

perjantai 22. lokakuuta 2010

Haen ilimaaset

Ku ostan kaniinia lumujen kans kilon, saan pualikilua ilimaaseksi. Kilon sianseliän ostoksella sais puali kilua ostoksen jatkoksi ihan iliman. Pohojammeren 150 gramman katkarapulooran lisäksi sais 50 grammaa nuav vaa.

Mä en oo ihan varma, pitääkö kauppias asikaasiansa tosi tyhyminä, vai onko ne oikiasti toispualohoosia. Koko sivun ilimootukses ei oo hinnan hintaa. Mutta tarioukset on viälä ensviikonki voimas.

Eisunkaa se kauppias mikää tyhymä taira olla. En oo koskaa kyllä kysyny, maanantakina meinaan kysyä, notta jos mä ottaasinki vain sen ilimaasen lohkon, kun on lompsa niin huanos lyännis.

Melekee joka kaupas on plakaatia, notta osta kaks, maksa yhyrestä. Tuallaanen markinoonti oli viälä vuasi sitte autokaupaski. Jos olisin silloon erehtyny ostamahan pellikoslan, mihinkä molisin sen toisen tällänny, ku ei oo omistukses mitää pikäaikaasta parkkipaikkaa.

Pualikilua ylimääräästä kaninlihaa voi viälä syäräkki ja ryäkiä ja piärrä jäläkiseuraamuksia. Mutta mitä käyttyä sille toiselle autolle kekkaas. Jos sen sais jotenki helikopterikulietuksella takapihallen, kosla vois olla tulevalle kanatarhalle hiano turvakoto. Toista koslaa ei omin voimin saa tuanne taakse, ku ei oo ku meeterin levyynen pääsyväylä krekoolihin.

Huamenna ehtoopäivällä tämä köyhä kansa taas lähtöö kääntelemähän lähikaupan vilipoosta tiskiä. Ku sattuu, notton parasta ennen päivä pyhänä tai maanantakina eres, fläsää saa pitkähänsä kiittämällä. Päivämäärä ei haittaa mitää, ku tullahan suaraa kaupasta niitä korventamahan.

torstai 21. lokakuuta 2010

Omaasuuren hallintaa

Täs maas omaasuuren hallinnas on oikoonen käytäntö. Jos joku tavara ei oo jonkun käres tai yllä, tai sitei oo pantu ylipääsemättömän airan taa, tai se oo kettingillä kiinni johanaki lukon kans, soon kansan miälestä löytötavaraa. Oli tavara toisen pihas eli karunvarres.

Moon ättyrehtäny yhyren kaverin pomon porraslaatotuksen kans tuas naapurikaupungis. Kysyyn alakaapperi, notta tälläänkö sen hianon liukuvan sähkökäyttöösen portin kiinni, ku saan rakkahani koslan sinne pihallen. Siälä pellilooras on mun kaikki tyäkaluni.

Isäntä tuumas, notta kyllä se portti voi olla auki päivisin. Ei näin hiliaasella nurkalla varmahan päivisin ketää pitkäkyntisiä kulie, aprikootti. Sanoon, notta mullon tuala tuvan takanaki ähertämistä, enkä näje siältä tänne pihallen ja lelupaikoolleni. Isäntä tuumas: son sun asias, pirä kiinni tai auki. Ei oo vissihin useenkaa ollu arkipäivisin tuvalla. Isäntä.

Mä siinä sitte nyhtyriä kontillani liimaalen etuportahien laattoja. Kauhiat puskat oli oli estehenä tiällen päin, nottei mua nähäny muuk ku mä itte. Kuulin siinä touhutesnani polokupyärän jarrun kirahruksen siinä portin kohoras karulla. Jatkoon hommia, mutta rupes kuulumahan ihan mun korvan juures puskantakaa jotaki hiippaalevaa ääntä.

Nousin pystyhyn ja havaattin, ku vanahemman pualohoonen herrasmiäs valikoottoo viämisiä mun leluustani. Ei se viälä saanu havarrettua mistää vekottimesta kiinni, silimitteli vasta valikoomaa, ku mä pilasin olemuksellani kulukijan apajan. Oliskohan sen teko ollu eres näpistys, ku oli portti ja auton peräovi auki. Ei vissihin ollu sitte löytötavaa, ku kentlemanni polokaasi tosi vinkiää matkoohinsa. Tälläsin portin kiinni.

keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Henki löyhäs

Kahtena päivänä perätysten mun ja rakkieni henki on ollu aika arvostamatoon. Oltihin viirentiän ristookses, jokon viis meeteriä maanpinnasta syvemmällä. Son niinku viiren notkelman kohtaamispistes ja jokahitten uurtehen pohojalla on tiä.

Yks mumma siinä könyää meitä vastahan yhtä ojelmaa pitkin samaa ristoosta tavootellen. Pirin hurtat seuraa asennos, lyhkääsellä liaalla, ku ne joskus innostuu nuuskimahan kääppäälevien mummien kinttuja. Sitte yhtäkkiä yhtä haara pitkin pölähytti isoo maasturi meirän takaa näppynaamaasen poijan tyyräämänä. Onneksi ne rakit oli likellä ja mun käret tukevasti niiren naruus. Hyppäsin seliälleni siihen jyrkkähän luiskahan ja rakit lenti mun viärelleni.

Rakit oli mun kainaloos ja onneksi mun kinttuni oli pikkuusen polovesta mutkalla. Sen kolomen tonnin painoosen maasturin vasimenpualohooset pyärät nimittäin kutitteli mun peukkuvarpahiani.

Nostihin siitä pystyhyn ja mä vähä puristelin housunpersustaani enimmästä moskasta. Jatkettihin siitä notkosta ylähäppäin ja pian takaa kuuluu taas hirviä auton kurnutus. Hypättihin jotaki tonttiaitaa päin ja taas joku näppynaama kloppi kaasutti niinku ketää muita ei olisi ollukkaa sillä tiällä. Onneksi olin saanu siitä erellisestä autosta varootuksen ja meirän sujaantuminen sujuu palio näppärämmin ku se erellinen.

Sitte huamisin kääppäältihin vain täs kylällä, ku oli keriinny jo pimiäki tulla. Oltihin melekee kotona ja meirän kolomen käpälät oli jo suajatiällä. Eiku takaasi nopiaa, jottei tuu rumihia. Joku älykkö kruisaali niinku olis ollu sen omistukses koko seutukunta. Pantihin jalaat uurestansa ensimmääselle rairalle ja taas joku frouva ajaa täysillä meitä kohoren. Uurestansa takaasi ja sitte jo tuli jonkunasteesia rumia sanojaki.

Oliski menny se perimmäänen sen suajatiän yli sille isoolle karulle, mutta se pirätti justihin sen suajatiän päälle orottelemahan isoolle tiälle pääsyä. Ku se erellinenkin viälä orotteli, me mentihin niiren pellilootien välistä. Pikkuusen tujottelin niitten lootien kuskia, muttei ne huamannu meitä miksikää. Taisi tulla pikkuusen miälehen töppääly ja hävetti ja sen tähären käännettihin kattominen toisahallen.

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Hintaraja kiriamarkinoolla

Oli taas kiriamarkinat messukeskukses. Viiren kilsan pääs. Joskus on töhörääntyny palioki hynää kiriallisihin teoksihin. Ny päästihin kuuresosahan parahasta törsööksestä. Kuustoista kiriaa tuli pussihin ja pari kolome kartaa. Yritettihin olla siipiämmä myärin.

Oltihin ensimmäästä kertaa markinoolla joskus takavuasina ja kääpööteltihin parkkipaikalta kohoren pääovia, niin mulle tuli epätoivo. Monta sataa ihimistä tuli vastahan pussuuset ja loorat kirioja täynnä. Mä sanoon silloon rakkahalleni, ei meille oo varmahan jääny mitään, pyärretähän.

Vaimoonen kun on jonkil laanen positiivari, sanoo, mennähän ny kumminki kattomahan. Milioonia kirioja oli viälä jalakapallokentän kokooses hallis, jotta ei nollu loppunu niinku luulin.

Rakkahani katteloo aina ihan toissellaasta tuatantua ku mä. Minen perusta rompsista pätkääkään, vaikkolis kiriootettu millä kiälellä. Nykki mullon kesken yks Jari Tervo ja Veikko Huovinen.

Mun aika kuluu, ku selaalen auto- ja traktorikirioja. Non kummiski niin tyyrihiä, notten oo viälä tällänny koppahani. Mutta sitte ku pääsen matkaalupualelle, mun silimäni säkenööttöö. Siälön karttoja tarilla ympäri maailimaa muutamalla lantilla kipales. Oon saanu tämän seurun ylivoimaasesti parahan karttakirian kaharella eurolla. Ja nykki nam, karttakirian ja pari isua läpyskää.

torstai 14. lokakuuta 2010

Pähkinöötä suuhun

Kototonttiki tuntuu olovan ku ihimesmaa. Päivällä huomasin yhyren puskan oksis jotaki takkuusia ruskeeta ripukoota. Ku sen puskan oksat on viälä hentoosia sain taitelluksi latvat käsihini.

Nuaren ripukkojen sisällä oli pähkinöötä ja hyviä oliki. Pikkuusen oli kova kuari, mutta löyrin valakosipulipuristimen kuaren särkemisehen. Ensin järsiin niitä hajalle paikatuulla hampahillani, mutta sitte tuumasin, notta tuloo liika tyyrihiksi sellaanen homma.

Oon kuullu ennenki, notta tontilla asustaa ainaki kaks hasselpähkinäpuskaa. Moon vaan nilipastanu aina kaikkia puskia pikkuusen piänemmäksi joskus syksyllä. Nykku sain piänen pähkinäsaalihin, menin tiätysti vahtaamahan sitä toista. Ei pähkinän pähkinää.

Maistiaasten jäläkehen pitää muuttaa kokonansa nua leikkuuajatukset eikä piänistää niitä puskia ku orapihilaja-aitaa. Tairan ruveta päkinänkasvattajaksi. Eikä solisi hassumpi juttu, ku molemmat rakkimma on ihan pöhölöjä ku haistaa pähkinän, oli se minkä merkkinen hyvänsä. Ne varmahan söis ittensä palloksi, jos löytääsivät joskus pähkinäpussin jostaki ihimisen jäliiltä.

Johonaki kuulemma pyryyttää vitiä. Olin muutosta äsköön takapihalla syämäs vadelmia, karhunvatukoota ja oli siälä joku mansikkaki kypsänä. Muutaman pullian hernehenpaloonki viälä löyrin, ku olin purioja hakemas.

keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Teatteria ehtoolla

Huamenna täs kyläs on isojen rojujen keräys. Tiäv vartehen saa viärä soffia, sänkyjä, hyllyjä, pöytiä, lavittoja, patjoja... Jo tänä entoona romua rupiaa ilimaantumahan.

Sähkölaittehia, eikä minkäällaasta metallia kerätä, niinku virallisesti. Totuus on se, notta kaikki käy kaupaksi. Ehtoolla alakaa kulukemahan pakettiautot ja pikkuperäkärryt ja kaikellaaset tila-autot näillä avoomilla markinoolla.

En oo sattunu oleman yhtenäkää vuanna näkemäs tätä hianua tavaran vaihron riamupäivää. Mullon ny jo tuas ovipiäles pihanpualella kaikellaasta ihanaa. Oon nähäny vasta parin pakun pirättävän kohoralle. Koira vahtii ylähällä ja en oo huamannu viälä mitää hävinnehen.

Mä raahan jakopaikalle käyttämättömän itttetekemäni koirankopin. Ku ei rakkini suastu menemähän kopuusehen, kohtalo on selevä. Viän ruahonleikkuukonehen, raivaussahan, stereot kaiuttiminensa, matkararion, polokupyärän, keittiön kaapit, streotason, muutaman ikean mäntyysen lavittan, yhyren oven, pihapöyrän ja muutaman lavittan sen kaveriksi. Kaikki tavara on ehejää ja käyttökelepoosta.

Viän kyllä pikkusen rojuaki. Niinku rikkinääsiä sankoja ja kukkapurkkia.

Monellaasta paan tarille. Haen sitte ne takaasi, mikkei oo huamisehen ehtoohin mennes lähteny keräyksehen tai kiärrätyksehen. Sen oon kuullu, notta hauskaa on seurata tätä tapahtumaa. Ei varmahan telekkua kerkiä vahtaamahan. Onneksi se tanssii tähtien kans tuloo vasta lauantakina.

Pitää ottaa ehtooksi hyvä asento tuahon klasillen ja valamistaantua aikamoosehen hetkotuksehen.

tiistai 12. lokakuuta 2010

Ihimehet lisääntyy

Sain justihin kiriatun kiriehen jonkun asteesesta oikeusistuumesta. Mennä viikolla on kuulemma joku intialaanen mun ikäänen äijä leikkiny mua yliopistollises sairaalas. Oli kuulemma ollu potilahalla mun henkilökorttiniki.

Multei ny tällä kertaa oo hukas minkäällaasia virallisia henkilöyttäni toristavia paperia eikä muavinpaloja. Multei oo koskaa mitää läpyskää lopullisesti karonnukkaa. Kotona ov voinu joskus joku paffi olla hetken karoksis. Tarkastin tiätysti heti joka looran ja kukkaron, notta kaikki on talles. Ensin tiätysti tuli miälehen, notton ollu käymäs tänne pyytämättömiä viarahia.

Eiku kaikki on talles. Ny sitte vissihin mun korttini on pantu kiinni ja mun pitää trampata johonaki kuultavana ja tekemäs selekua jostaki, josten tiärä muuta ku tullehen paperin jäläkehen. On tuas paperis valtakirian pohojaki, jotta joku muukin vois asioora.

Kiries on tiätysti sellaastaki kapulakiältä, notta ymmärtääsinköhän tuata kokonansa, vaikkois kiriootettu vastaavalla kapuloonnilla suameksi. Luulen kumminki käsittäneheni pääasian, jos en, sitte en koskaan enää yritäkkää tavata mitää paperia.

Orotan täs jantus jaloos pikkuusen parempaa oikolukijaa kotia, notta sais oikian tolokun asiasta. Apteekkarilla ollahan vuakralla, notta sehän tiätysti sais kiriehestä hyvän seloon.

maanantai 11. lokakuuta 2010

Ruahuri varikkollen

Pirätti tältä vuarelta turhanpäiväänen nurmikon silippuaminen. Kattelen täs ny tällääskö jonaki komiana päivänä sen pötpöttimen talavitiloolle johonku kellarin nurkkahan. Samoolle sijoolle varmahan pitääs laittaa nua mun pihanpualiset ruaan kypsyttimet.

Niiton kolome, ihan eri periaattehella toimivia kaikki. Yks on brutaali hiilikuumennin ja toinen kaasuhehkutin. Ittettetekemäni kuumoottaa kaikellaasilla koippuroolla auton vantehes. Son hand made tuatantua.

Kun ens kevähänä taas maharollisesti rupian pötpöttähän sitä ruohon tuhuajaa, pitääs muistaa heltehelläki, nottei tällää janojuamaansa mihinkää nurmelle. Mullololi ny kesällä pilsneriä tölökki siälä nurmilaattialla ja kävääsin silloon tällöön hörppäämäs janohoni.

Joraannuun sitte prätköttämähän pitkän tovin, ennenku jano taas yllätti. Oli kyllä aika nuliakasta vetää sitää bissee kuantalohonsa. Ensimmääsenä tuli joku helevetin isoo klöntti suuhuni ja pikkuusen sitä liäntäki. Sylykääsin sen klöntin nurmelle ja huamasin sen olevan kymmenen sentin mittaanen tappajaetana.

Pikkuusen raisteli, mitoon suusnani pitäny. Ei se maistunu häjyltä, muttoli jotenki ilikiää, kun tunnin klöntin eläväksi eliöksi.

Kyllähän mun olis pitäny tiätää, notta nua etanat tykkää kaikista mun kasvannaasistani ja oluesta. Ittekki ostin monta koppaa kaliaa nuatten ilikiöötten tuhuamisehen. Ku kupis on pikkuusen kaliaa, etana juaa ittensä hengiltä. Raatojen kerääminen ei oo sitte mun hommaani.

Taas erikoosta

Imehiä tuntuu tulovan aina vaan tihijempää. Viimme viikolla joku äijä kävääsi potkimas meirän flikkakoiraa ovella. Ny aamupäivällä se potkittu haukkuu tuala ylennöksen klasilla ku riivattu. Mä sitte kattoon pihallen, nottonko siälä isooki peto kulukeella.

Porttipiäles seisoo kaks raavasta äijää liimatuupit kainaloosnansa ja vahtas tänne tupahan päin niinku vasikka uutta veräjää. Ku ei soitellu mitää oven klinahutuskelloja istuun takaasi sijoolleni. Ja koira senku metelööttöö. Kattoon muutaman minuutin perästä taas pihallen ja ne äijjät oli viäläki samas vahtooasennos.

Aukaasin varovaasesti oven, nottei se mun jokupäivä sitte potkittu rakkini livahra pihallen ja tuu taas mukilooruksi. Tiarustin pöliän näköösiltä herroolta, notta mitäs mulioosteletta. Toinen äijä sitte näyttää mullen meirän taloon osootesnumerua. Viisasin seinähän, notta tuas on sellaanen ja viisasin postilootahan, notton tuaski sellaanen ja pyärährin päkiä saranana takaasi tupahan päin.

Koiranpotkimisen muistaan, en ollu yhtään kiinnostunu liimaputkien kans kuluus olevien körilähien asiasta. Minen viäläkää tiärä, nottoliko ne vaikka postin numerontällääjiä vai oliko ne numerojen pakkokauppiahia. Sentin päähän siitä postilooran numerokyltistä oli kumminki liimattu toinen plakaati, johona seisoo sama numero ku siinä jo olleheski.

Näis melskehis ov vissihin tullu iän myätä pikkuusen varovaaseksi. Eileen ku lähärettihin kulukeelle kattottihin oikee yksis silimis, notton tuaki taloo viälä myymäti. Ku tultihin takaasi muutaman tiiman perästä samaa talua kiärti poliisin muavinauha. Pikkuusen tuli miälehen, nottonko meillen ollu heleppo tulla sisällen aukinaasesta pihaovesta.

Ei täälä sitten kumminkaa ketää asunu eikä ollu käynykkää. Olis meillä viarahille ollu perunoota ja lihapullavärkkiä, jos nolis jounnu kokkihommia orottaa niin kauan nottolis ollu kystä safkat.

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Sotatanterehella

Kyllä pani taas hiliaaseksi käyrä Ieperissä, ranskaksi Ypresissä. Soon ollu kahares maailmansoras varmahan hurmehisin paikka miton Hiroshiman lisäksi ollu. Kaupungit on nykyysin ystävyyskaupunkia.

Eri mairen sotilahien hautuumaita on Ieperis viäri viäres ja niiton palio. Kaupungin isoon pääportin seinihin on kiriootettu kymmenien tuhansien kaatunehien nimet joitee oo löyretty koskaa. Ku vainaja saattaa viälä nykki löytyä, nimi poistetahan The Menin Gaten seiniltä.

Luin joskus jostakin kuinka hirviä määrä vainajia Ieperin liäpeellä on tullu. Mä en uskalla eres sanua, minkälaasen luvun oon joskus jostaki lukenu. Saattaa olla, notta eri kiälien lukusanakki voi tuattaa väärinymmärrystä.

Roomalaasten perustama kaupunki oli satoja vuasia merkittävä tekstiiliteollisuuren keskus. Ensimmäses maailmansoras kaupunki hajotettihin tuusan nuuskaksi. Vasta kuuskymmentäluvulla saatihin entinen suurkaupunki uurestansa reirahan, mutton ny pikkukaupunki. Soon kumminki rakennettu alakuperääsehen muatohonsa.

Joka vuasi saa leherestä lukia monta juttua siitä, ku ensimmääsen maailmansoran aikuuset pommit räjähtelöö maav vilielijöören äkehien ja fälttien alla.

Ensimmääsen maailimansoran muistoksi vuaresta 1928 liikennes pirättää kaupungin portilla kahareksalta niin pitkäksi aikaa, ku kello lyää sen kahareksannen lyäntinsä. Vallottajan Hitleri kiälti tuan perintehen, mutta jo 1944-vuanna perinnes taas jatkuu, vaikka kaupunki oli täyres sotatilas viälä.

Kaupunkia piretähän noitien ja paholaasten kaupunkinaki. Kissa on noitien sympooli ja sen tähären joka kolomas vuasi kaupungis piretähän kissaparaati toukokuun toisena pyhänä.

lauantai 9. lokakuuta 2010

Viaraalut kannattaa aina

Oltihin piänellä ystäväporukalla naapurikaupungis visiitillä. Erellisen kerran, ku sama porukka oli samas paikas, ei ollu perille osumises tuskanuitua. Nykku oli navikaattori tuuliklasis kiinni, ei kellään tullu miälehenkää, notton kuliettu koskaa siäläpäinkää, mihinkä navikaattori suasitti.

Jotaki kumman reittiä tultihin oikian taloon pihahan. Koko porukka kismitteli, notta mihinkä ihimeesehen on tultu. Oves luki oikia nimi ja aukaasemahan tuli ihan tuttua sakkia.

Visiitin tarkootus oli ammatillinen. Puhuttihin siitä muutamalla kiälellä ja tilaasuus oli hyvin avoon ja rento, notta mäki ymmärrin pitkiä paloja, mistä puhutahan. Siälä tuli aika hyvä miäli.

Sitte taloon hampahitoon kissi ilimootti puutarhan ovella notta haluaas tulla kans toimittelemahan ja kiähnäämähän. Se toinen kissi, jollon hampahat ja joka on tupakissin kans samaa sisarusparvia, asuu koko aijjan pihalla, eikä kukaa sitä kovin useen rookaa.

Ku sille tupahan tulevalle mirrille aukaastihin ovia, rupes johonaki likellä kuulumahan ihan hirviä haukunta. Se kissi ei eväänsä värähyttäny, oli tuttuja mölyjä.

Mä sitte hetkuusen päästä koitin tiarustaa, nottonko naapuris Tanskan dokki vai viälä isoompi lemmikki. Frouva nauroo pikkuusen kuivaa hymyä, ku sanoo, nottei se ääni koiran ollu. ???. Soli joku ihimisnaapuri, joka seurusteli oman rakkinsa kans, notta koko kylä säpsyy. Puska-aitojen takaa kukaa ei nähäny, eikoo koskaa nähäny, mikä tämä ihimisrakki oikee on.

Viaraalutaloon 11-vuatiahalla flikalla on ollu jo monta vuatta paha miäli sen oikian rakin pualesta. Tihuutteloo rääkyä, ku on oikeutetusti sitä miältä, jotta se naapuri rääkkää sitä viatoonta elääntä. Ei se oikia koira mitää puhunu, muuta ku inisi nöyrästi.

perjantai 8. lokakuuta 2010

Pirentää vai lyhentää

Joku aika sitte toimittelin, ku paikallinen pankkiiri rupes toimitteleman mullen kaikilla maharollisilla suamalaasilla kiälillä. Äsköön kävääsin siitä postipankista viirenkymmenen meeterin pääs Okay-nimises hyllykaupas.

Tuun siältäki hekottaan kotia. Joinki vissihin puhuun aksentilla, ku kassaihimen sai päähänsä kysyä, notta mistoon tänne tullu. Tunnustin, notta Suamesta. Se sitte kysyy, notta kuinka sanotahan tämän ostoksen hinta suameksi. Tälläs kuitin mun eteheni ja mä sitte sanoon.

Kyllä kassahenkilöllä oli tosi hauskaa ja peräs orottavat asikaasekki tirskuu oikee reiruhun. Soov varmahan hassunkurista, ku suameksi mölähyttelöö jotaki. Mutta pyynnöstä mä kiauun.

Tuli miälehen, ku molin tekemäs Brysselin uuresta polokupyäräasiamiähestä juttua lehtehen. Sukunimi oli muistaakseni De Poortere, vähän niinku hollannin kiälehen vilahtava. Oli sovittu tyärskyt kuninkahan kaupungin tuvan eres olevan puiston nurkkahan.

Tämä Poorttere sitte tällää pyäräänsä sen pikkukuppilan seinustalle ja ratustaa kypärää päästänsä tarakkarauralle. Ku oli hommisnansa valamis sanoo käsipäivää, mitä Suamehen kuuluu? Sanoon suameksi takaasin, notten oikee tiärä, ku käyn siälä niin harvoon.

Olin valamistaantunu siihen haastatteluhun monilla sanakirioolla ja engelsmannia taitava kultaniki oli föliys. Niinku varooksi. Oli se jonkullaanen imes, ku se haastattelu viätihin koko matkaltansa suameksi. Mua vaan pakkas naurattaa koko aijjan.

Oli ollu poitsulla joskus suamalaanen flikkakaveri ja oli asunu hetkuusen Suames. Sanoo, nottei siälä maas päriänny muutoon, ku opettelemalla suamen. Mä siihen sitte, notta jaa.

Sualistus

Justihin ku oon saanu trossattua kuinka fiksu mun koirani on, näen täälä laattialla oikee kunnolla sualistetun tiikerin. Tiikeri oli ennen mokkelo ja ny sen sisälmykset orottaa tuas siivuajaa.

Tiarustin toiselta taloon ihimiseltä, nottonko hällä epäälystä tuasta huriasta tuhotyästä. Mainittin oman ajatukseni, mutta syyllistäminen on kuuleman ihan perusteetoon. Son tua herrakoira joka täälä pehemittää vanhoja lelujansa.

Tämä koira, jotoon kehunu, on kyllä oikia lady. Juaksoo vapahana hirviää kyyttiä puiston kömpelöötä pupuja kohoren. Leikkihin se niitä haluaas. Heti ku sanon rakin nimen, jahti loppuu ja kiitäjä tuloo viäreheni.

Ny epäälty tiikerin sualistaja on kotona tavallisesti yhtä leppoonen ku tuares lehemän paska. Ihastuttavampaa soffkaveria saa kyllä kattella kaukaa. Hengittelöö rauhallisesti korvahan ja koriaa sujuvasti asentuansa ihimisen liikkehien jäläkehen.

Auta armias ku näköö pupun, kissin tai isoon mustan koiran. Som menua silloon. Ev voi enää pitää herraa irtonaasena mihinää paikas. Soon melekee tappanu hevoosen, aasin, monta mustaa poikakoiraa ja oikiasti tappanu kissoja ja pupuja.

Meren rannalla meillä oli hirviä paini, ku se tuasta nuav vaan tarras jotaki ohikulukevaa isua koiraa kiituumista kiinni. Sitei meinannu millää saara saalihistansa irti. Vaikka kuinka potkiin sankaria ei sillä hommalla ollu mitää vaikutusta. Piti lykätä käsi raateluhampahien välihin ja vääntää leuat väkisin irti siitä toisesta.

Hävettävin tapaus oli, ku oltihin ulukoolemas kunkun puistos. Oli komia aurinkoonen päivä ja ihimiset troikootteli filtiillänsä. Päästin narus olovan koirani nuuhkimahan yhyren pyäkin juurta. Poikakoira ku tykkää tiarustella, nottonko ollu isoompia rakkia kuseskelemas.

Taisin siinä hölöpöttääkki jonku arabin kans ja koira nuahos siälä juurakos mun seliän takana. Sitte kattoon taitteni ja näin, notta rakillani oli jänis suus. Kyllä me lähärettihin nopiaa johonku suuntahan. Oli mulle noloo tilannes.

Ei saanu turpahan

Joku pukupäällinen kaliupää hakkas äsköön oviani. Tottahan meirän kodinvahti moittii tuallaasta elämööntiä. Ovensärkijällä oli joku kansio kynsisnänsä, ku aukaasin oven sille.

Ja katso: Tua maharollisesti jeesuksenkuvakauppias rupes heti potkimahan helläluantoosta kodinvahtia, tyttökoira Titi Uuta. Ja tuallaanen brutaali käytös kyllä siappas mua.

Salamannopiasti mulla alakas kaikellaaset kansaanväliset miälipiresmerkit ja ainakin viirerellä kiälellä ilimaasin suusanallisesti näkemystäni herran viaraalusta. Toivoon lopuuksi, nottet ny sitte enää viittisi tulla tänne millään asioollas.

Jäi jotaki posmottamahan oven taa ja yritti viälä oven raostaki potkia mun koiraani. Anna mun kaikki kestää. Jos oli joku virkaäijjä, kylloli huanosti kouluuntunut. Tairan nykäästä turpahan, jos viälä tuloo kolistelemahan. En kyllä tosiaskaa oo väkivaltaanen, vaikka mua kuinka provosootaas.

Päivät on erillaasia.

Graavattua?

Mulle on annettu ny oikee miähen homma. Mä saan ihan itte kuurnikoora lähiseurun puaria ja kattella lohikalaa. Mä luulen, notta kalaa syärähän ehtoolla brutaalisesti raakana.

Yks paistinkääntäjien ritari toimitteli mulle joskus, ennenku kuali, lohen ostosta palio. Mitä mä tohottaja enää muistan. Norianmereltä tuloo tänne häkis ruakittua kalaa ja ittellisesti elänyttä. Joku merkintä päällyspaffis on elämäntarinasta, mutten muista mikä.

Kala-asiat om mulle täs maas ihan skeidaa. Lohen tunnen tiskillä ja forellin. Oikee häjynmakuusen turskanki erootan, mutta sitte ne kalat, millon silimät samalla pualella kylykiä, en tiärä niistä mitää.

Joo, silli. Son aina niin sualattuna tiskis, notta mua raisteloo jo kattominenki. Sitte on joku kala kuulemma hyvän makuusta, mutten muista ny nimiä. Meinas tulla miälehen, mutta karkas taas.
Kyröönjoeta tuli kakarana pyyrystettyä kaikellaisia kaloja. Tottapa joku ittesuajeluvaisti silloon toimii, ku kaikki saalihit syätettihin kissiille. Voi kissiparaat, minkälaasta saatetta pikkuklopit niillen antoo.

Siihen aikahan Kyröönjoes seilas kaikellaasia tynnyria ja sianraatoja. Soli sellaasta aikaa, notta kaikki kakka oli hävinny ku soli huitaastu johonku. En puhu ny mitää siitä, ku fyrrykyrölääset sikaherrat purotti kirkkosillalta kaikki litkut veren viätäväksi.

torstai 7. lokakuuta 2010

Ensviikoja piisaa

Joskus viimme vintterillä taloon lämmityslaites meni aplamihin. Vaihroon tuala kellaris muutaman komponentin ja hetken taas hehkuttimet pelas oikee kyllä.

Ei kuitenkaa niin hyvin, nottei olis pitäny trampata kellarin joka välihi säätämäs lämpyä sellaaseksi nottei sisällä pala tai palellu. Sanoon täälä, notta kyllä mä saan vaihretuksi ohojaavan huanestermostaatin ja osaan sen kytkiä liniahan.

Sanoo toinen, notta ku ollahan vuakralla, pitää hommata ammattilaaset pykäämähän asia. Joo ja sitte pyyrettynä tuliki pari haalariäijää. Osas repiä sen termostatin seinästä juurinensa irti, ku olin ensin niille toimitellu, notta mistä kikaa.

Sitte pannuhuanehes kruuvattihin uurellaasia kytkentöjä sähköletkuuhin ja ne ohitti kaikki alakuperääset kytkennät. Tullahan ens viikolla tälläämähän sun kioskihis uus termari. Koko lämmitin meni toimimattomaksi nuaren ens viikolla tulevien rämpläämisistä.

Oon ihan eri alan sähälääjä ku nua haalarimiähet, muttoon saanu sen pannun pelaamahan. Enää puuttuu, notta joku viisas piäni värkki ohojaas sitä lämmitintä eli temostaatti. Ny tramppaan monta kertaa päiväs veivaamas lämpyä tuala alahalla.

Kultani on soittanut moniotteehin niille ens viikolla tuleville haalariäijjillen. Ny syksylläki om menny neliä ensviikkua ja yhtehensä varmahan yli kolomekkymmentä ensviikkua.

Moon lukenu kytkentäkaavion siitä kellarin hehkuttimesta ja tiärän justihin mitä ne pikikourat siälä masenti. Ei tarttisi saara kuu muutama kymppi käyttörahaa jostaki, nii olis lämpöhualet pois. Oon sitä miältänotta, jos äijä osaa kaataa mettän puita ja kiriootta lehtijuttuja se osaa asentaa vaikka minkälaasia termostaattiaki.

Lähären kaupan parkkipaikalle kattelemahan, jos joltaki olis nokkunu pelimerkkiä laattialle. Maharollisilla löyröölläni saattaasin teherä investoontini omana tyänä loppuhun. Tälläänen ollu vetelyys ei passaa seinihinkää.

Oikeen on

Kyllon oikeen, notta entinen lahajomatoon poliisi on pääsny Alakon hallitoneuvoston puheenjohtajaksi. Eiku ruutia persustahan.

Samaanen juippi ajoo Vöörillä melekee pualtatoistasataa ku tiäv varres oli maininta kahareksastakympistä. Lähes entinen poliisi tiäsi, notta nopeusmittarit voi olla kaliproomattomiaki. Jotta niinku virhehien maharollisuuret on poistettu tai non olemas.

Entisellä pollarilla ov vissihin ollu joskus ihan tiäten joku mittauslaites, joka räknää ihan toisellaasia asioota, mihinkä soon tarkootettu. Ei kyttä voi tiätää muutoon ja lähärättää asiaansa korkiampihin käsittelypaikkoohin.

Suamalaasen käytännön jäläkehen Petri saa iliman muuta erustamastansa puulaakista tuattehia omahan käyttöhönsä. Uskon, notta kaupallisen hyärykkehen ottaminen sotii oikeuskäytäntyä vastahan. Paitti notta, jos soon luantaaetu.

Sitte kansanerustaja Petri, lahajomatoon, lahajoja vissihin yritti antaa kunnon jätkä. Se ajaa taas vöörillä 138, ku johonaki tiäv varsilötköös lukoo 80. Mutta jos herra oliski silloos erustamansa firman tuattehis, mitä sitte. Ei mitää, seuraava potilas, kiitos.

Pimiää

Taivas on sellaases nahkapilives, nottei ikäklasiillakaa näje justihin mitää. Ei tuvas eikä rästäsvuaros.

Vissihin hämärä tettää silimähän jotakin jekkua, kun näyttää jottolisin eilises koslan pesus onnistunu. Ny mun silimis tua auto on saman färinen ku ostettaas. Näin ku klasista klasiilla vahtasin.

Son ollu tua pesu vissihin suuri vahinko. Moon niin hätäänen tavallisesti, notta ku pesty vehejes kuivaa, siinon vaikka minkälaasia raitioomia. Jokku kohorat on ihan hinkkaamattomia ja sitte toisis paikoos on epätoivoosia harian jäläkiä. Osa ravasta on lähteny pois, mutta lopputulos on niin hirviä, notta paskaanen autoki on komiee ku tuallaanen söhöritty.

Mä en ny oo oikee selevillä, nottonko ny syssy vai ei. Moon tähärystäny klasiista pihallen, nottolisko joskus satamati. Ilimoostahan soon kiinni minkälaasta säätä sattuu olemahan.

Kus kuivaas pikkuusen, menisin pruittimahan akkani auton pohojahan ruastehen suajaamisainehia. Mullon ainehet ja vekottimet ja haalarien sisällä piäni lihampala tuata hommaa varte.

Mä uskon, notta moni karehtii mua siitä, notta saan joka päivä syärä oman pihan vattuja ja karhunvattuja. Mansikakki rupes henkihin, mutta ennenku mariat kypsyy, noon ruvennu mätänemähän. Mun yleenen opetus on kaikille vintturooville kasvannaasille se, notta laulatan hetkuusen moottorisahaa. Ylehensä vastahankaasuus on soimennu piänes prätinäs. Mansikoohin vissihin pitääs olla joku pikkuunen leikkuukones..

keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Viäläki hekotan

Ei voi päivä alakaa nauruusemmin ku ny on alakanu. Menin lähipankkihin seurustelemahan tilin aukaasemisesta. Herrapankkiiri tutuu olovan oikia asiakaspalavelija. Flätkääsin uuren ja pikkuusen vanahemmanki henkilökorttini tiskihin.

Herra lukaasi syntymäpaikkani. Isookyröö, eikös soo siinä Vaasan reunas, likellä ruattinmerta. Minen ny muista, nottoliko kiäli hollanti elikkä englanti. Sitte se pankkiiri rupiaa varoottamati posmottamahan rantaruattia. Em millää meinannu pysyä lavittalla, ku tuli sellaasta äänekästä hymyä. Se pankkiiri kyysyy, notta mikä sua naurattaa.

Sitte se kääntääsi meän kiäleksi Haparandaksi. Minen meinannu pysyä pulupeetilla nykkää. Kaliupää oli johonaki raitioomiasemalla nakellu frispiitä nuarten suamalaasten flikkojen kans. Oli ollu visihin vilipoosta, ku yks leidi oli torennu, nottoon ihan kananlihalla.

Pankkiiri tiarustaa sitte suameksi, notta kuinka ollahan kananlihalla. Tulikahan ne pankkiasiakkaa hoiretuksi, ku piti nii hekottaa. Toivottavasti.

Pankkiiri kehuu seuraavansa mäki-ihantehensa Janne Ahosen liitoja. Sanoo kattelevansa entisen liidokin Matti Nykäsen dokaamista ja linnakiärrestä. Ja se kiäli oli oikiaa suamia.

tiistai 5. lokakuuta 2010

Linnaa

Luin justihin, notta entinen huippuhiitäjä ja nykyynenkin melekoonen suksittelija Mika Myllylä on syyttäjän jäläkehen linnan tarpehes. Eherotoonta eherottaa syyttäjä.

Mä em millää lailla voi tiätää miston ollu väitetyys pahoonpitelyys kysymys. Mulla vain tuloo miälehen, notta ihimissuhtehesehensa surua ryypännyttä kingiä on on kiusattu nakkioskilla oikee kunnolla.

Pölyys ollu kiusattu äijä on varmahan provosoontunu ja ruvennu läpsimähän kiusaajiansa. Mä en tosiaankaan tiärä, kuinkon menny asia. Tuallaanen ny vaan tuloo miälehen.

Jokku ov voinu lukia Mikan pränttiä suuren doppaamis -skandaalin jäläkehen. Mika paliastuu tekstisnänsä torella inhimilliseksi ihimiseksi, hianoksi. Mä en puallusta doppaamista sen enempää ku kännäämistäkää.

En tunne Mikaa oikee hyvin, isänsä pikkuusen paremmin. Tiärän ny kumminki sen, notta julukisuus on turmioottanu pahoon hianua miästä.

maanantai 4. lokakuuta 2010

Syämäruakaa

Syäminen on pikkuusen hiano harrastus, ku vaan vatta kestääs. Eileen mohomellettihin valakoviinis keitettyjä sinisimpukkoota. Kaupas maksoo neliä ekua kaharen kilon tällöös.

Maksoo sitte tiätysti se valakoviiniputelliki toista ekua. Piti pikkuusen lämmähyttääkki tuatosta. Joo sähkökauppias sai varmahan jonkun osan herkusta. Voi taivahan alla, kuinka hyviä ne mosseselit on ranskan perunooren kans. Muutaman ekun lautashinnalla.

Jaa notta ranskalaasten kans. Joo. Ensimmääsen maailimansoran tuiskehis jokku urhiat austraalialaassoturit näki frittiä eka kertaa elääsnänsä. Mistä ne poika raukat tiäsi mihinollahan. Mihinä maas ja mikon valuutta. Ku väki toimitteli franskooksi, oltihin vissihin Ranskas. Ei oltu. Oltihin pelekias, mutta niiren perunooren nimi tuli luulon jäläkehen.

Noukiin frouvan kans kastanjoota. Joskus oon Espanjas ostanu niitä grilliltä. Onneksi on google ja sain hyviä eherootuksia kokkihommihini. Pois tiähönsä hyviä niistä tuli. Peruna on hyvää, mutta kastanja on viälä parempaa. Siinon jotaki... niinku syvyyttä siinä maus. Sei oo mummiälestä mitää sianruakaa.

Ny panit hernehet likuamahan. Voi olla, notta gourmet -safkat pirättää hetkeksi. Tuloo huamenna vissihin Yli-Karhua. Tua ruaan nimi tuloo siitä, ku yks palttoo Jaakkoo viiletti jonaki aamuna pyärällä Vaasahan.

Tuallaanen veivittäminen tiätysti pani hiukoomahan. Jaakkoo sitte tälläs ittensä ravintelin pöytähän, muttei oikee tiänny kuinka siälä ollahan. Pikkuusen räknäs, kuinka muut asikaaset käyttääntyy tarioolijan kans.

Joku tilas viäreeses pöyräs Janssonin kiusausta ja toinen Lindströmin piffiä. Jaakkoo päätteli, notta asikaasen pitää esitellä ittensä tarioolijalle. Ja esitteliki. Sen koommin hernessopan nimi on ollu Ylistaros erilaanen ku vaikka Jaurilla tai Nättypiis.

Ei raistele ny

Ku vahtaa alunakkahan, luulis notton pihalla joinki vilipoosta. 20,2 om mummiälestä sellaasta keliä, nottoon huitaassu palttooni jonku henkaripirikken päätynaulahan. Saan varmahan ehtoommalla ohojehia tavarooren tälläämisestä.

Moov varmahan joskus luvannu olla enämpi puhumati krekoolimaastani. Sov vaa tua ryytimaa melekee yhtä rakas ku ihimisrakkahani. Oli kesällä pikkuusen märiänpuutesta ja mittumaarin aikoohin pirätti mansikit ja vatut herelmöömästä.

Mutta katso: Ny tuloo mariaa, nottei tiäretä mihinkä suupiälihin niitä lykkääs. Mullon jonkullaanen luannontiätehellinen kouluutus, mutten käsitä kasvimaani elämää pätkääkää.
Jos tuloo uusia marioja tammikuuski, sitte kysyn joltaki viisahammalta. En sen tähäre, nottolis haittaa marioosta kinosten välis, mutta ihimettä pitääs seleventää. Moon pikkuusen tikapuu hermostoonen.

Ku oon ruvennu puutarhastani plätisemähän, posmotan lisää. Mun puutarhani ei oo sellaanen, mistä yx ministeri tiarusti joltaki tuksulta.

Karhunvatukat on veijaria tai sitte harakat. Tuloo helemelle, mutta huamenna ei oo mariaa enää kotona. Pitääs vissihin taas venytellä moottorisaha käyntihin. Nilikkakutitusta on saanu persikka, päärynä, mustaherukka ja omppupuu.

Mun tiaros olis ratkaasu rakkahieni elämisen varalle. Myrkyt, oho, kasvinsuajeluainehet. Minen vain tuhosta sellaasten emnehien kans.

lauantai 2. lokakuuta 2010

Tanssien

Tanssien elämä on ihanampaa. Luuraan juuri engelmannien tanssi täntien kanssa -ohjelmaa. Muuan konservatiivisen puolueen Ann Widdecombe, joka tunnetaan ministeriajoita lähtien räävääsuuna, tanssi todella kuin kanki.

Mitä sitten. Häntä vei puoli metriä pitempi ja puoli hehtoa kevyempi ammattilainen. Viihde on silloin aitoa, kun kansa viihtyy. Minusta on todella ihastuttavaa katsoa sellaisia ohjelmia, joissa ei hampaita kiristellä. Entinen ministerikin oli kuin oma itsensä.

Minusta tanssiohjelman ihastuttavaa nautintoa madaltaa vain se, että vähintäin puolet esiintyjistä ovat saman kanavan toimittajia. Jotenkin mietityttää se, miksi monikymenmiljoonaisen valtakunnan alueelta ei löydy uusia kykyjä.

Vähän olen katsonut Suomen kanaaliakin, mutta aina sielläkin keikkuvat samat kärsät. Ovatko katsojat valinneet näin? Onko ihmisillä heikko itsetunto, vai minkä vuoksi pitää seurata
samoja piireissä keikkuvia huumehörhöjä luukusta. Ihmettelen, mutta en ihaile.

Oikeassa elämässä on sentään vielä pari kolme juttua, ennen kuin pitää lähteä Paris Hiltonin reiteille. Oho, jaa notta kokista. Ihimettelen. Käräjillä puali vuatta pään silitystä. Joo, kaikki pontikan keittäjät lahtipenkkihin. Ku löytääsin vanhat vehkeni, rupiaas nokkumahan.. kotokeittööstä. Joo.


Seuraavaksi kirjoitan pohjammaaksi.